torstai 17. toukokuuta 2012

Tuktuk-vainot ja muuta jaarittelua

Au pairinne Sri Lankasta tässä, hyvää huomenta!


Kirjoittelin jokin aika sitten puutarhurin palkasta. Ei sujunut palkkaneuvottelut niin kuin toivoin. Kysyin F:ltä voisiko puutarhurimme palkan nostaa 800 rupiasta tonniin. Vastaus oli ehdoton ei. 800 on kuulemma liikaa myös jos puutarhuri ei työskentele kokonaista päivää. Noh, nyt meillä ei sitten ole puutarhuria ollenkaan. Kumari yrittää kysellä naapurustosta haluaako joku tulla meille välillä töihin, mutta voi olla aika vaikeaa saada ketään.


Avautumista liikenteestä taas vaihteeksi... Kun saavuin Sri Lankaan ajattelin ihmisten ajavan täällä taitavasti hullusta liikenteestä huolimatta. Nyt kun on nelisen kuukautta ehtinyt autoja tarkkailla, olen huomannut että varmaan joka kolmannessa autossa on naarmuja ja kolhuja. Välillä vastaan ajelee ihan ruhjoutuneita autoja. Sellaisia joita ei Suomessa enää edes tielle päästettäisi. Autokorjaamoilla mahtaa olla paljon asiakkaita jatkuvasti. Autot on täällä todella kalliita ja vanhempia autoja korjataan niin pitkälle kun ne vielä eteenpäin suostuvat kulkemaan. "Tee se itse"-patentteja ja tökeröitä kittauksia näkee paljon.
Eilen kun ajelin koululta takaisin kotiin sain ihailijan nuoresta tuktuk-kuskista. Ajoin keskikaistaa ja tuktuk seurasi vierellä milloin oikealla ja milloin vasemmalla. Kovasti se yritti flirttailla ja vilkutella. Osoitteli tatuointiani ja ja näytti peukkua. Ei pitänyt pokka millään, oli se niin huvittava tapaus. Tyyppi sai takana autoilevat raivostuksiin, kun se hidasteli minun rinnalla... torvet vaan soi :D Sen tuktukissa luki "Don't bite hand feeds you" Nuo menopelien iskulauseet on parhaimmillaan silloin, kun niissä on kirjoitusvirheitä :) Keksin viihdytystä ruuhkahetkiin. Jatkossa alan bongailla tuktukeja joissa on Bob Marley-teippaukset. Niitä muuten riittää! Autostani sattuu löytymään se Bobin kokoelma levy... Aina kun kohdalle sattuu Bobia fanittava tuktuk nostan levyn kannet esiin. Saapa nähdä millaisia reaktioita tulen saamaa. Joo, joo hölmöt on huvit :P
Sri Lankassa ei käytetä ajovaloja päivällä. Tai käytetään, mutta ei jatkuvasti ajon aikana. Kuskit väläyttelevät valoja mm. siksi että
-ajat liian hitaasti
-he haluavat ohi
-he varoittavat vastaantulevaa, koska aikovat kääntyä
-he varoittavat vastaantulevaa poliiseista
Päivällä tuo valojen väläyttely vielä menettelee vaikka ärsyttääkin. Pimeällä turha pitkien valojen räpsyttely ottaa otsalohkoon, koska sillä on aika sokaiseva vaikutus.
Vilkun käyttö on satunnaista. Autot saattaa ajaa pitkiä matkoja vilkku päällä, ilman että ne on mihinkään kääntymässä. Myös hätävilkku on suosittu. Moni kuski työntää käden ulos ikkunasta jos on kääntymässä. Jos auto on pysähtynyt tien sivuun, kuski laittaa normaalisti tienpuoleisen vilkun päälle, eikä pientareen.
Kaistaviivat on olemassa, mutta niiden noudattamisen opettelu on vielä täällä kesken. Autot seilaavat miten sattuu ja mitä isompi auto, sitä todennäköisemmin se ajaa kahta kaistaa samalla kertaa. Ja se on muuten ihan okei ryhmittyä vasemmalle kääntyvien kaistalle vaikka onkin kääntymässä oikealle. Sieltä vaan sitten puskee muiden eteen valoja väläytellen ja torvea soittaen. Perkele.
Monissa autoissa on keulassa tikku, että kuskin on helpompi hahmottaa keula. Sen verran ahdasta on parkkipaikoilla ja liikenteessä, että se on ihan kätevä apu. Aluksi toivoin, että mun pikku Suzukissa olisi semmoinen myös, mutta olisihan se aika huvittava noin pienessä autossa. (Niitäkin on täällä nähty!) Kyllä tuon auton mittasuhteet on jo ihan hyvin hallussa.




Tänään on meidän taloudenhoitajattaren Kumarin synttärit. Jee, onnea Kumari 32wee! Ostin lahjaksi rannekorun, joka on kyllä niin nätti, että sopisi tuohon omaankin ranteeseen. Pomohan ei yleisesti ottaen kohtele Kumaria ystävällisesti, mutta jopa hän sanoi hankkivansa jonkun lahjan. F sanoi myös katsovansa S:n kanssa vanhat lelut ja muut tavarat läpi ja lahjoittavansa tarpeettomat Kumarin perheelle. Kiva juttu! Kumari on kyllä niin herttainen välillä. Hän haluaa teettää meistä yhteiskuvan muistoksi. Ja yhteystiedot pitää vaihtaa myös, että voidaan pitää yhteyttä (vaikka hän ei osaa juurikaan kirjoittaa). Tässä joku ilta Kumari haluaa pukea minut sariin ja ottaa valokuvia. Muodikkaita otoksia luvassa siis myös teille :D Sovittiin, että kokataan yhdessä joku ilta srilankalainen illallinen, että voin oppia Kumarilta paikallista ruuanlaittoa. Niin... ja mikäli sattuu sellainen ihme tapahtumaan, että muutan takaisin Sri Lankaan ja ostan oman talon, Kumari lupasi tulla minulle töihin.Se on miettinyt näitä juttuja jo huolellisesti!


Eilen käytin Spotin ja Tigerin eläinlääkärillä. Pojat sai rokotukset ja matolääkkeen. Eläinlääkäri löytyy ihan lyhyen matkan päästä ja siellä on mukava käydä, koska palvelu on ystävällistä ja nopeaa. (Kissat ei ole samaa mieltä?) Palvelut on myös melkoisen edullisia täällä. Ja jos laiskottaa heiltä voi tilata eläinlääkäriauton kotipihaan hoitamaan toimenpiteet. Olen kuullut, että samanlaista palvelua löytyy ihmisten huollossa myös. Ei tarvitse esim. mennä sairaalaan antamaan näytteitä, vaan voi tilata heidät ottamaan verikokeet kotiin. Kätevää!


Minun mieli alkaa jo harhailla Suomen kesämaisemissa. Mukava lukea uutisia, että lämpötilat ovat nousseet ja luonto vihertää. Kyllä sinne kelpaa kohta palata :) Huolia kyllä riittää kotiinpaluuseen liittyen myös. Töitä pitäisi löytää ja sitä rataa... Mutta asioilla on tapana järjestyä ja jos ei järjesty niin voi voi. Olipahan ainakin ikimuistoinen kokemus asustella Sri Lankassa!

Eipä muuta kuin mahtavaa viikonloppua teille! Minä lähden tästä auton pesuun ja miettimään miten viettää seuraavat pari päivää...


2 kommenttia:

  1. Muista sitten kertoa, miten Bobin levyn kannet sai kyytiä... :) Joku vielä pöllii ne sulta... :P

    VastaaPoista
  2. En minä sentään ikkunasta niitä tarjoamaan ala :D Kunhan vähän vilautan! Bob Marley, respect!

    VastaaPoista