tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pa da pa pa paaaa, I'm loving it!

No niin. Huomio kaikki kulinaristit siellä koneiden äärellä. Olen suorittanut ristiretken läheiseen Mäccäriin ja on aika kertoa minkälaisen makuhermoja hemmottelevan elämyksen tilaukseni piti sisällään.


Mäkkäri itsessään oli moderni ja ajantasalla. Lapsille oli valtava leikkipaikka ja ilmastointi puhisi mukavan viileänä. Asiakaspalvelu oli mitä parhainta. Ja nopeaa! Miinuksena todettakoon, että tunsin itseni pinkiksi elefantiksi siellä. Sen verran asiointini herätti huomiota. Joka ikinen pää kääntyi seuraamaan valkoisen naisen tilauksen tekoa. Not cool! Take away oli siis paras vaihtoehto. 


Mäkkärin ulkopuolella oli mies kerjäämässä rahaa/myymässä jotain ruokakarttoja. Se oli vähän niinkuin vastine Mikkelin ihastuttaville teineille, joilla on tapana kerääntyä Mäkkärin edustalle räkimään ja polttamaan tupakkaa. Plussapisteet kerjäläismiehelle.




Ateria jonka tilasin oli Chicken Spicy McCrispy (tai jotain sinnepäin) ja juomaksi Colaa, tietty. Tilaus oli paketissa ehdottomasti alle minuutissa. Ikävänä huomiona juoma annettiin minulle tarjottimelta, johon oli laskettu valmiiksi useita mukeja. Ihme ja kumma Colassa oli vielä happoja jäljellä. Hintaa aterialla oli 430 rupiaa eli n. 2,60€.


Ketsuppi tuli muovirasioissa.




Perunat oli aavistuksen nahistuneita ja ylisuolattuja mutta syötäviä.


Ensivaikutelma burgerista: kuiva, rapea.


Kurkistus hatun alle paljastaa todellisen herkun: harmaantuneen salaatin.  Perkules, tämä burgeri on odotellut asiakasta liian pitkään. Poistin suurimman osan salaatista ja haukkasin kiinni. Kanapihvi ei enää valitettavasti ollut rapea, niin kuin nimi antaa ymmärtää. Kanan koostumus oli myös aika ällö. Kanapihvi oli mukavan mausteinen, ei suinkaan liian tulinen.


Ei pystynyt syömään enempää. Oli se sen verran vanhentunut burgeri. Varmaan ihan hyvää, jos saa sen tuoreena, kun kanapihvin kuori on vielä rapea.

Tästä kokemuksesta ei jäänyt polttavaa himoa palata Sri Lankan Mäkkärin asiakkaaksi. Sopivan tilaisuuden tullen harkitsen jonkin vegetuotteen kokeilemista siellä, mutta pitää olla tarkkana ettei tilaa mitään mikä on jo valmiina.

Pa Da Pa Pa Paaaa, Not loving it!

3 kommenttia:

  1. Ei näytä kyllä miltään makujen sinfonialta... :) Jos oisit syönyt kokonaan, niin peräpäästä olisi voinut tulla kyllä jotain sinfonioita.... :D

    VastaaPoista
  2. Taidan olla aika rautavatsa kun ei aiheutunut mitään oloja :D

    VastaaPoista