Myöhään lauantaina olin saanut tavarani kasaan. Oli aika heittää hyvästit Sri Lankan kodille. Otettiin Kumarin kanssa muutamat valokuvat ennen kuin lähdin ja lupasin postittaa hänelle niitä Suomesta.
Kumari ja vartija.
Kuljettaja tuli hakemaan minut toiveestani hieman alkuperäistä suunnitelmaa aikaisemmin, koska halusin käydä juomassa vielä viimeisen tuopin In on the Green-pubissa ennen kentälle lähtöä. Kuskiksi pyysin Kumaren, koska silloin kun saavuin maahan hän haki minut kentältä. Kun hän kuskaa minut pois "ympyrä sulkeutuu".
Pubiin tuli muutamia kavereita tuoppeja kilistelemään. Itkut sain pidettyä sisällä, koska olinhan jo vollottanut koko päivän pakatessa. Se suorastaan kiellettiin :D "Don't you dare start crying!", sanoi O, kun alkoi alahuuli väpättää. Surullista oli silti. Sain läksärilahjaksi pupun ja käsilaukun. Ahdistuneena katselin kelloa joka tuntui juoksevan minuutteja eteenpäin. Lopulta kiipesin pupu kainalossa maasturin takapenkille kuin pikkutyttö ja vilkutin pubin edessä seisoskeleville kavereilleni. Oli aika lähteä lentokentälle.
Lahjapupu kassissa kohti kotimaata. Matkakaveri herätti hilpeyttä turvatarkastuksissa.
Lennot meni varsin mukavasti. Olin todella väsynyt, koska unet edellisten vuorokausien jäljiltä olivat vähäiset. Meni siis lähinnä pilkkiessä matkustaminen. Ei malttanut edes leffoja katsella kun silmät painuivat väkisin kiinni. Onneksi viihdevalikoimista löytyi myös runsaasti musiikkia minkä tahtiin kuorsata. Kanssa matkustajat varmaan ajatteli, että kärsin lentopelosta, kun aina itkeä tihrustin nenäliinaani koneen noustessa ja laskiessa. Ne nyt vaan sattui olemaan sellaisia hetkiä jolloin tämä kotiin paluu ja Sri Lankan taakse jättäminen tuntui voimakkaana ja surullisena. Milloin minusta tuli tämmöinen itkupilli?!
Arlandan lentokentällä viimeistä lentoa odottaessa tuntui, kuin olisi jo Suomessa. Hajut ja maut olivat tuttuja. Ihmiset näyttivät tutuilta ja puhuivat tuttua kieltä. Kukaan ei enää kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Olin taas vain yksi valkoinen muiden joukossa.
Helsinki-Vantaalla odotteli kyyti kohti Mikkeliä. Ihanat kaverit olivat varanneet olutta matkajuomaksi, niin pääsi samantien orientoitumaan suomalaiseen elämän menoon :) Mikkelissä pääsin tietysti ensimmäiseksi vakkaribaariin moikkaamaan tuttuja ja maistelemaan viinaksia. Väsytti kovasti, mutta kyllähän kavereita pitkästä aikaa jaksoi katsella :D
Hyvästi paratiisi ja hei taas vanhat tutut kotikulmat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti