perjantai 8. kesäkuuta 2012

Itku pitkästä ilosta



 ...pieni ja hento ote...


 Käytiin S:n kanssa viime viikolla galleriassa. Oli aika kuppanen paikka. Siellä haisi pahalle, ei opastusta, vain yhdessä salissa maalauksia. Hienojahan ne teokset olivat kyllä, mutta olisi ollut kiva saada joku niitä esittelemään. Tulipahan käytyä.
Kauhukakara S <3



Keskiviikkona mentiin viimeiselle ravintolailliselle F:n, F:n isän ja S:n kanssa juhlistamaan minun "työn" päättymistä ja S:n kesäloman alkua. Sain valita ravintolan ja pyysin sitten päästä Cinnamon Grand hotellin Lagoon-ravintolaan. Koko hotelli itsessään on upea paikka ja niinpä oli ravintolakin. Sitä ympäröi "laguuni" missä ui isoja karppeja ja tilat oli hyvällä maulla sisustettu. Valitsin Lagoonin koska halusin päästä syömään herkullista kalaa ja tämä on yksi kaupungin parhaista merenantimia tarjoava ravintola. Mutta voi, voi mihin tilanteeseen itseni laitoinkaan :D Minä kun en ole innokas merenmönkijöiden syöjä, varsinkaan jos ne tarjoillaan raakana tahi kylmänä... Meidän alkupalana oli kylmä seafood mix ja sushia. Vetäisinpä siinä alkuunsa ensimmäistä kertaa ikinä oisterin. Hrrrr.... vieläkin tulee kylmät väreet kun muistelen "elämystä". Tuli vain mieleen eräs jakso Sinkkuelämää sarjasta :'D Oisterin maku oli mieto mutta epämiellyttävä ja se koostumus... voi miksi pureskelin enkä antanut mennä alas vaan! Lisäksi siinä tuli "nautiskeltua" katkarapuja, hummeria, rapua, raakaa kalaa...  Vaikka hetkittäin tuntui, että olen mukana Pelkokertoimen kuvauksissa, olen silti hemmetin ylpeä itsestäni, että pystyin kaikkea syömään ykäämättä. Näin sitä opitaan pitämään uusista mauista! Tosin saattaa hetki vierähtää, ennen kuin tämä tyttö illastaa viiden tähden hotellissa edessään oistereita ja hummeria. Tämmöinen luksus on ohi kun jalka koskettaa Suomen maata.


Lagoonin pääruoka oli niiiiiin hyvää! Valittiin kaikki erilaiset annokset mitä yhdessä syötiin. Kala oli tuoreinta mahdollisinta ja pääsi itse valitsemaan minkä kalasen lautaselleen haluaa. Osa annoksista oli hyvin tulisia, mutta ei pystynyt lopettamaan ahmimista kun oli niin hyvää. Ja takaraivossa tietysti ajatus, että nyt tyttö syöt ja nautit kun voit :D Jälkiruokaa kysyttäessä ehdotin tietysti drinksuja Breeze Barin puolella kakkujen sijaan, niin kuin kunnon alkkiksen kuuluu. Ruuan sulattelu meni mukavasti Singapore Slingiä naatiskellen.


Illallisella F ojensi minulle aivan ihanan lahjan. Hän oli teettänyt minulle hopeisen nimikorun, sinhalaksi tietenkin. Aivan ihana!! Olin ihan pökerryksissä tästä yllätyksestä. Niin paljon kun minulle on täällä jo annettu ja suotu ja nyt vielä tämä... wau.


Jälkkäridrinksujen jälkeen minä jatkoin iltaani pubivisassa. Valitettavan pienellä joukkueella kisailtiin, kun osa oli joutunut peruuttamaan tulonsa. Onneksi oltiin (muut oli) kuitenkin tarpeeksi fiksuja ja saavutettiin kolmas sija. Sillä voitimme kaksi kannua olutta! Oltiin myös niin fiksuja, ettei juotu oluita keskiviikkona vaan ne on säästetty tähän iltaan.



Eilen torstaina vein S:n viimeistä kertaa kouluun. Siinä vaiheessa kun S sanoi heipat ja sulki auton oven, tajusin että tosiaan, viimeinen kerta. Tuli niin haikea olo, että itkeä vollotin koko ajomatkan koululta kotiin. On siinä ollut muilla autoilijoilla ihmettelemistä. En minä tosin välitä mitä muut ajattelee. Minusta on tullut Sri Lankassa suuri autolaulannan harrastaja. Ihan sama kuka näkee, minä olen täällä aina hoilannut radion kanssa kilpaa. Niin eipä sen väliä, jos minut nähdään ratin takana myös itkemässä.

Koulun jälkeen vein S:n shoppailemaan tuliaislahjoja, koska hänkin on palaamassa Eurooppaan kesäksi. Kun tultiin kaupasta ulos S yhtäkkiä halasi minua kovasti ja sanoi, ettei halua minun lähtevän täältä pois. Awwww <3

 Shoppailureissulla löysin siskon pojalle t-paidan. Huumoria.


Illalla jouduin jättäämään S:lle viimeiset hyvästit, koska hän lähti jo viime yönä matkaan. S pyysi, että tulisin vielä joskus kyläilemään Sri Lankassa ja minä lupasin ainakin yrittää. :') Niisk!


Tänään pitäisi sitten viettää jäähyväisiltaa kavereiden kanssa. Ensin Galle Face hotelliin ihailemaan auringonlaskua drinksujen kera, sitten pomon kanssa kilistelemään Breeze baariin, sitten In on the Greeniin juomaan voittokaljat ja ja ja... sitten en tiedä mitä tapahtuu. Toivottavasti kuitenkin luvassa ikimuistoinen ilta ihaninen ihmisten ympäröimänä. Täytyy pakata laukkuun nessupaketti, koska itkuilta ei varmaan tänään(kään) pääse välttymään.


THIS IS FOR ALL MY LOVELY FRIENDS!!!


Hyvää perjantaita <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti