torstai 8. maaliskuuta 2012

Reissussa, Tangalla

Lähdin siis Mirissasta yhdessä ranskalaisen reppureissaajan Anan kanssa ajamaan kohti etelää. Mirissan taakse jättäminen ei ollut helppoa. Siinä paikassa on vaan jotain niin ihanaa. Majatalon Thusharakin pyysi, että jääkää nyt vielä ja lupasi oikein ilmaisen majoituksen. Mutta ei, tie kutsuu.


Matkalla Tangalaan pysähdyimme Dondraan ottamaan valokuvia (noin puolivälissä matkaa). Dondra ja erityisesti sen majakka on Sri Lankan eteläisin paikka.


Ana

Noin parin tunnin matkanteon jälkeen saavuimme Tangallaan. Kylä/kaupunki näytti viihtyisältä paikalta ja biitsit houkuttelevilta. Anan oppaan mukaan hyviä majoituspaikkoja löytyisi, kun ajamme kilometrin tai kaksi vielä kauemmaksi ja niin teimme.

Mainoskylttien perusteella suunnistimme pienelle hiekkatielle etsimään hotellia. Tie oli muuten aivan hanurista! Jouduin ajamaan kävelyvauhtia, etten menetä auton puskureita tai riko alustaa kuopissa. Löysimme aivan ihanan lomakylän joka koostui pikkuisista bungaloweista rannan tuntumassa. Valitettavasti heillä ei ollut yhtään vapaana meille. Paikan pomo oli kyllä hauska. Se kysyi "tulitteko taksilla?", "Ei", "Onko teillä kuljettaja?", "Ei." Sitten se katsoi minuun kauhuissaan ja kysyi "Ajatko sinä?", "Joo!" Oli kyllä hyvä ilme sedällä :) Mies neuvoi meidät viereiseen paikkaan, missä olisi varmasti tilaa. Ajoimme sitten neuvottuun hotelliin, Lagoon Paradise Beach Hotelliin. Heillä todellakin oli tilaa. Hotelliin oli tekeillä laajennus ja ehkäpä rakennustyömaan äänet olivat karkoittaneet asiakkaat pois. Me kuitenkin otettiin huone, koska olin saanut jo tarpeekseni ajamisesta. Ana tinki meille huoneen 3000 rupialla, sisältäen aamiaiset. Alkuperäinen hinta oli ainakin 5000 rupiaa. Huone oli perustasoa, mutta hometta oli pitkin seiniä. Onneksi huone oli iso ja ilma vaihtui riittävästi niin pystyi olemaan.


Hotellin ja merenrannan välissä oli upean näköinen laguuni. Hajun perusteella upea laguuni oli myös hyvin törkyinen ja epäilenpä, että paikan likavedet lasketaan tänne. Ennen tsunamia tämä laguuni oli yhteydessä mereen.

Rannalle pääsi sillan ylittämällä. 

Meidän rannassa aallot olivat liikaa tälle nynnylle ja vesiraja näytti arvaamattoman kivikkoiselle ja äkkisyvälle.

Anan kanssa tyydyttiin rannalla kävelyyn ja simpukoiden keräilyyn.





Hotellilla oli onneksi hyvän kokoinen uima-allas missä nynnytkin uskalsi polskia.

Illallisella herkuttelimme ylihinnoitetulta listalta erilaisia curreja paistetun riisin kera. Ana oli kertonut minulle jo aikaisemmin ajaessamme, että häntä viehättää kovasti saksalaiset miehet. Kuinkas ollakkaan, viereiseen pöytään istuu kaksi saksalaista miestä joista Ana tietysti kovasti innostuu, mutta on liian ujo tekemään mitään. Päätin siinä sitten ottaa parittajan/esiliinan aseman :) Kyselin miehiltä ihan vain viattomia kysymyksiä "Kauan olette olleet täällä? Miksiköhän hotelli on niin tyhjä?" Kysymykset muuttuivat keskusteluksi ja Ana oli ihan fiiliksissä. Istuimme porukassa, joimme olutta, höpöttelimme matkailusta ja kokemuksistamme Sri Lankassa. Saksalaiset olivat lähdössä seuraavana päivänä takaisin pohjoiseen päin ja sovimme, että he voivat matkustaa samassa kyydissä. Kun tuli pimeää, tulivat ötökät. Isot, vihreät, rukoilijasirkan näköiset örkit. Yritin kestää niitä, mutta päin lentelevät ja vaatteissa kiipeilevät kaverit olivat liikaa. Ana jäi vielä haltioituneena saksalaisseuraan ja minä lähdin nukkumaan. Ja hyvä niin, minähän se kuskina olisin taas seuraavanakin päivänä! Unen saaminen yksinään huoneessa oli jotenkin kauheaa. Odotin milloin jokin ötökkä taas hyökkää kimppuuni. Uni kuitenkin vei lopulta voiton ja hengissä selvisin!

Seuraavana päivänä starttasimme suuntaan josta olimme tulleetkin... 
Reissun viimeisistä vaiheista lisää tulossa :)

2 kommenttia:

  1. Yh, ötököitä, meikäläinen vetää hernettä nekkuun jo itikoista, saatikka sitten tuollaisista nyrkin kokoisista olioista! Tupla-yh ja tripla-yh vielä päälle!

    Mutta ihania maisemia siellä kyllä on, ei voi muuta sanoa!

    Ps. säätilapäivitys 10.3, sataa räntää ja tuulee ihan vitusti. Iltapäivällä olis Kamppareiden loppuottelu Hänskissä, mutta jos sää jatkuu tällaisena, saavat meikäläisen puolesta pelata keskenään...

    VastaaPoista
  2. Haha, minä en monesta asiasta neiteile, mutta ötökät nostaa aina karvat pystyyn!! Pieniä kiljumiskohtausksia välillä otettava...

    Olen ehkä hullu, mutta pieni räntämyräkän kokeminen tällä hetkellä olisi ihanaa. Täällä on luvassa ensi kuussa monsuunia eli vettä tulee niin saakelisti päivittäin. Sitten ei ole pelkästään kuuma, on märkää ja kuumaa!

    VastaaPoista