sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Sri Lanka ja pukeutuminen

Havaintojani srilankalaisesta pukeutumiskulttuurista, muodista ja vaatekaupoista... Kuvat paikallisesta Hi!-lehdestä.


Muoti

Väriä, väriä, väriä, rohkeita leikkauksia, liehuvia helmoja, eksotiikkaa... Srilankalaiset rakastavat muotia ja värejä. Eri kulttuurien sekoitus näkyy tyylissä ja ihmisten persoonallisissa vaatevalinnoissa. Täällä ihmiset tykkäävät olla huoliteltuja aina, eikä kukaan kulje kaupungilla verkkareissa ja collareissa ellei todellakin ole urheilemassa. Uskonnollisen perinnön näkyminen pukeutumisessa on tärkeää erityisesti vanhemmille ihmisille ja säädyllisyys on arvostettua. Nuoret pitävät paljon länsimaisen muodin tuotoksista, kopioivat sitä ja muokkaavat sitä srilankalaisella eksotiikalla. Colombossa olen bongannut jo pari koulua joissa opetetaan muotia ja törmännyt useisiin ihmisiin jotka työskentelevät vaatealalla, joko bisnespuolella tai ihan muotisuunnittelijoina.



Naisten pukeutuminen

Naiset täällä pukeutuvat ennen kaikkea naisellisesti. Olkapäät ovat peitetty ja hameen tulee mielellään riittää peittämään polvet. Monet pitävät mielellään siistiä paitapuseroa. Hameet ovat tietysti värikkäitä. Vaatteet eivät saa olla liian istuvia ja vartalon muotoja korostavia. Perinneasua saria käyttävät naiset ovat ihania väripilkkuja. Sarin alla naisilla on sarin kankaan väriin mätsäävä "napapaita" joka peittää olkapäät, mutta paljastaa vähän selkää ja vatsaa. Jalkineiksi suurin osa on valinnut mukavat sandaalit/läpsyttimet. Korkokenkien käyttö on suosittua myös.
Kun yö laskeutuu Colomboon, naisten pukeutuminen on aivan erilaista! Naiset yökerhoissa ja clubeilla ovat tyrmäävän kauniita. Juhlimaan lähtiessään he pukevat päällesä rohkeasti minihameen, pikkumekon tai shortsit. Ihoa näkyy ja paljon! Huomautettava kuitenkin on, että clubeilla bailaavat naiset ovat pieni vähemmistö Sri Lankan naisista. Suurin osa naisista pysyttelee kiltisti kotona ja pitäytyy säädyllisissä vaatteissa.











Miesten pukeutuminen

Vastineena naisten sarille, miehille on sarongi (saronki?). Nuorempien miesten näkee harvemmin käyttävän sitä, varsinkaan kaupungissa. Taitaa olla enemmän vanhempien miesten juttu. Miehet suosivat kauluspaitoja ja pikeepaidat ovat kova juttu. T-paitoja löytyy myös jokaiseen makuun kivoilla printeillä. Päivällä miehet kulkevat paljon tummissa suorissa housuissa. Illalla juhlimaan suuntaavat nuoret miehet käyttävät farkkuja. Miesten kengät on tyylikkäitä nahkakenkiä. Miehet eivät pääse clubeihin sisälle shortseissa ja sandaaleissa. Naisten kohdalla ei olla niin tarkkoja.


Vaatekaupat

Colombossa vaatekauppoja on joka kulmalla. Kauppaan astellessa tuntuu välillä kuin astuisi taivaaseen. Rekki toisensa jälkeen kimallusta ja väriä. Oma suosikkikauppani on Odel  Yleisesti ottaen vaatteet ovat edullisia, mutta laadukkaiden vaatteiden löytäminen on hankalaa ja vaatteisiin pitääkin suhtautua kulutustavarana. Ostin mm. legginsit joiden lahkeissa oli söpöt timanttinapit. Ensimmäisen pesun jälkeen kävi ilmi, että napit eivät olleet ommeltuja vaan pelkästään liimattu kankaaseen ja ne tietysti putosi pois. Täällä on useita tehtaita joista pukkaa länsimaihin "halppisvaatteita". Täällä valmistettavien vaatteiden ideat kopioidaan tai suoraan varastetaan. On aivan tavallista nähdä vaatekaupoissa vaatteita joiden tuotelaput (jotka paljastaisivat alkuperäisen kauppaketjun) on leikattu irti. Olen myös bongannut usein eri kaupoissa vaatteita joihin on jätetty H&M:n lappu kiinni. Suorastaan röyhkeää, eikö? Asiakkaan kannalta tämä ei ole hassumpi juttu, koska hinnat ovat halpoja. Sri Lankassa voit ostaa halvankin halvemmalla :D Vaatebisneksen kannalta huonompi homma. Varastaminen on rikos.






Tämän mekon sain F:ltä.


Oma pukeutuminen Sri Lankassa

Paikalliset pukeutuvat niin kivasti, että suurimmaksi osaksi aikaa tunnen itseni täällä aika alipukeutuneeksi. Juhlavista vaatteista minulla on täällä huutava pula. En millään haluaisi mennä shoppaamaan vähillä rahoillani, mutta en myöskään halua olla alipukeutunut kun käyn ulkona. Ehkä voisin harkita sijoittamista hyvään pikkumustaan. En pysty noudattamaan soveliaan pukeutumisen koodia täällä. Näytän typerältä polvet peittävässä hameessa ja t-paidoista en vaan pidä. Välillä pidän huivia harteilla, niin tunnen itseni vähän soveliaammaksi paikallisten ympäröimänä ja eipähän pääse aurinko polttamaan. Muutoin en ole oikeastaan mitenkään muuttanut omaa pukeutumistani täällä. Tai en ainakaan koe niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti