Pullopostia, bileitä, Panadolia!

Nyt tulee kuulumiset napakasti. Tuli nimittäin flunssa kylään ja voimat on ihan olemattomat...

Viime perjantaina Kumari puki minut sariinsa:

Jos tuota osaisi oikealla arvokkuudella kantaa, olisi se todella nätti juhlavaate. 

Paremmalta se kuitenkin näyttää näiden paikallisten päällä.

Perjantai-iltana ajelin Negomboon, suosittuun rantakohteeseen. Lähtö sinne tuli lyhyellä varoitusajalla, mutta onneksi se on lähellä, vain tunnin ajomatkan päässä. Negomboon lähti myös muita Colombon tuttuja ja he kutsuivat minut mukaan.

 Yövyin Golden Star hotellissa. Todella kiva, siisti paikka. Allasalue oli viihtyisä ja

 baarista sai kylmää olutta :) Ensimmäinen asia jonka näin, kun avasin huoneeni oven, oli torakka. Torakka joutui hyvin pian kohtaamaan minun kengänpohjan... Muutoin huone oli todella kiva ja puhdas. Siellä oli jopa telkkari ja parvekkeelta näkymät sekä merelle, että altaalle.

Mentiin porukalla Rodeo pubiin illastamaan ja juopottelemaan. Se on Negombon suosituin paikka. Minusta Rodeo oli aika rähjäinen, mutta ehkäpä se oli juurikin osa paikan viehätystä. Palvelu oli nopeaa, ruoka hyvää, paikan omistaja oli aivan mahtava tyyppi, dj soitti mitä pyysimme ja kaikilla oli todella kivaa siellä. Juhlinnat jatkuivat pitkälle aamuyöhön kunnes oli pakko luovuttaa ja körötellä tuktukin kyydissä hotellille nukkumaan.
Seuraavana päivänä heräsin harvinaisen minimaalisella krapulalla. Siitäkin huolimatta, että minut oli yllytetty edellisenä yönä juomaan tequilaa, hyi hyi yök. Aurinkolasit naamanpeitoksi ja uima-altaalle naaatiskelemaan. Päivä oli melko pilvinen, mutta kyllä se sen verran paistoi, että sai väriä pintaan ja hien virtaamaan. Altaalla hengaili myös joukko intialaisia miehiä, jotka päättivät uida sitten alusvaatteissaan. Saatoin huomauttaa henkilökunnalla herrojen tsimmareiden puutteesta...

Lauantai oli suosittu päivä mennä naimisiin ja bongasin rannalta ainakin kolme hääparia ja hotellin sisällä pari myös. Rantsussa oli myös köydenvetokilpailu, mikä oli ilmeisesti osa hääjuhlaa.

Negombon ranta ei ole houkutteleva uimiselle. Rannalla oli paljon roskaa ja ilmeisesti merivirtaukset on kovat, kun edes opaskirjani ei suosittele veteen menoa. Jonkin verran siellä silti ihmisiä aalloissa hyppi. Mm. pari arabia täysin alasti mikä on ehdoton nou nou täällä. Heidän onnekseen ei ollut poliisisedät näkemässä.

Negombon roskarannalta bongasin aarteen; pullopostia!! Nyt vaan pitäisi löytää joku joka osaisi kääntää viestin sisällön minulle. Sinhalaa se ei ainakaan ole, mutta jotain vieraita harakanvarpaita kuitenkin... Jos joku teistä osaa arvuutella mistä kielestä voisi olla kyse, saa kertoa.

Viestin materiaali on tuommoista ohutta materiaalia. Paikallinen tuttavani osasi kertoa, että samanlaista käyttävät munkit temppeleissä rukousten kirjoittamiseen. Ehkä löytämäni viesi on rukous myös? En malta odottaa, että saan selville viestin tarkoituksen!

Lauantaina palasin illalla takaisin Colomboon ja lähdin taas samantien ulos tapaamaan B:tä, venäläistä kaveriani Breeze baariin. Seuraan liittyi myös muita tyyppejä ja illasta muodostuikin oikea pitkän kaavan bileilta. Kylläpä sunnuntaina nukutti :) Mutta hei, viimeiset viikonloput Sri Lankassa! Kyllä näistä pitää nauttia nyt kun vielä voi!

Minun alkuviikko täällä on nyt siis mennyt sairastaessa. Syytän ennenkaikkea ilmastointia, mutta ehkäpä tuo bileviikonloppukin vaikutti asiaan. Täällä on myös jonkinlainen flunssa-aalto menossa, koska moni muukin potee samanlaisia oireita tällä hetkellä. Kuumeilua, nuhaa, kurkkukipua, lihaskipuja... jee jee! Onneksi pakkasin Suomesta flunssalääkkeitä mukaan. Täälläkin on kaikenlaista lääkettä saatavilla, jos olo oikein tukalaksi käy. Eikä muuten reseptiä tarvitse... Mennään nyt alkuunsa Panadolin voimalla vaan, jos se auttaisi.

Pomo puheli, että ensiviikon viikonloppuna voisi lähteä Trincomaleen itärannikolle. 

Olen kuullut, että se on todella upea paikka ja rannat varsinkin. Ehdottomasti ängen mukaan jos he sinne matkaavat. Minä kun luulin, etten enää pääse reissaamaan täällä yhtään ennen kotiin paluuta... ja nyt olisi mahdollisuus päästä vielä kerran itään. Hunajaa, hunajaa!! Jos pääsen Trincomaleen, taidan laittaa pullopostia matkaan myös. Minusta oli niin kiva löytää viesti rannalta, että ehkä joku muu jossain ilahtuisi yhtäpaljon minun viestistä. Laittaisin siihen ehkä yhteystiedot mukaan, koska olisihan se kiva tietää kuka pullon on löytänyt ja mistä.

Rennosti Mirissassa ja Vesak

Perjantaina aamupäivästä pakkasin autoon kaiken, mitä ihminen viikonloppuun voi tarvita. Rantakamppeet, evästä ja alkomahoolia. En löytänyt ketään reissukaveriksi, mutta eipä se oikeastaan haitannut. Tällä kertaa lähdin tienpäälle mielelläni yksin. Kolmisen viikkoa oli Colombossa vierähtänyt ja alkoi kaupunkielämä kiristää nuppia ihan tosissaan. Lähdin ajamaan moottoritietä pitkin etelään ja päätin soittaa Mirissaan Thusharalle. Jos hänen majatalossaan olisi vapaa huone, menisin sinne. Jos ei tilaa ole, lähtisin hortoilemaan pitkin rannikkoa ja etsimään sopivaa paikkaa vaikkapa Hikkaduwasta tai Unawatunasta. Mirissasta huone minulle kuitenkin löytyi eli huolet majoituksesta oli nopeasti karistettu ja reitti selvä. Oli ihana aurinkoinen päivä ajaa. Ei liikaa liikennettä. Stereoista soi hyvä musiikki. Onnellisen haikea fiilis...

Mirissassa suuntasin heti lounaan jälkeen rannan puolelle fiilistelemään.

Rantamaisema oli hieman viimekerrasta muuttunut. Vesiraja oli ylempänä ja aallot voimakkaampia. 

Off season...

Uimisesta ei tullut oikein mitään. Se oli enemmän sellaista isossa pesukoneessa pyörimistä ja lopputuloksena hiekkaa joka paikassa. Rennompaa oli vain istua hiekalla ja katsella merelle.

Olin niin iloinen ajaessani majatalon pihaan, koska huomasin heti että siellä on koiranpentuja! Viimeksi niitä ei ollut, joten nämä ovat ehkä kolmisen kuukautta vanhoja. Niin ihania palleroita!

Viikonloppu oli erittäin tärkeä srilankalaisille ja buddhalaisille, koska vietettiin Vesakia, täydenkuun juhlaa. Vesak poikkeaa muista Poya-päivistä sillä, että Vesak on Buddhan syntymäpäivä, valaistumisen päivä ja poismenon päivä. Vesakin viettoon kuuluu ilon jakaminen muille ihmisille eri tavoin. Ihmiset antavat toisilleen lahjoja ja huolehtivat vähäosaisista. Jokaisessa kylässä on on illalla kokoontumispaikka, missä ihmisille jaetaan ilmaiseksi ruokaa. Jotkut tekevät omia mehukojuja teiden varsiin ja pysäyttelevät autoja tarjotakseen juomaa. Herttaista eikö? Kaunis ja ilahduttava osa Vesakia on koristelut ja valaistus. Ihmiset tekevät joko itse tai ostavat lyhtyjä ja lamppuja, joilla koristellaan pihat ja kadunvarret näyttäviksi. Lampuista tuli vähän joulu mieleen, mutta Vesak on kyllä kauniimpi. Ei niin "muovisen" näköistä, kuin jouluvalaistukset toisinaan tuppaa olemaan.

Thusharalla sattui olemaan lauantaina syntymäpäivä. Mikä sattuma, että osui Buddhan kanssa samalle päivälle :D Ja minä satuin tulemaan vielä kylään! Olipa hyvä, että pakkasin arrackia mukaan, niin pystyin antamaan Thusharalle pullon lahjaksi.

Lauantaina Thushara lupasi näyttää minulle kivan uintipaikan viidakossa, joka olisi "n. 30 kilometrin päässä". Kyllä me sinne ainakin tunti ajettiin, että veikkailisin vähän enemmän kilometrejä tälle reissulle. Paikka oli lähellä Kottawaa (Gallesta sisämaahan). Onneksi oli vierailun arvoinen paikka, niin ei mennyt ajokilometrit hukkaan. Viidakon kätkössä virtasi pieni joki, jonka vesi oli ihanan vilvoittavaa ja puhdasta. Ei näkynyt krokotiileja, iilimatoja ja matalaakin oli, joten sinne vaan polskuttelemaan!

Kyllä kelpaa :)

Lauantai-iltana söin illallista huonenaapureideni kanssa. Kaksi tyttöä tanskasta ja yksi englannista. He olivat tulleet Sri Lankaan tekemään vapaaehtoistyötä. He olivat olleet viikon hoitamassa norsuja ja seuraavaksi menossa kilpikonnafarmille töihin. Aika kadehdittavan upeita kokemuksia heillä! Illallisen jälkeen lähdin tuktuk-ajelulle Thusharan kanssa. Ajettiin Galleen asti! Matkalla pääsi näkemään iloisia ihmisiä juhlimassa Vesakia ja niitä upeita lamppuja joka puolella. Katsokaa video lopussa jos Vesak kiinnostaa.

Sunnuntaina menin aamusta ensin uimaan. Siis pyörimään hiekkaisiin aaltoihin. Sitten suihkuun ja aamupalalle. Pyynnöstäni Thushara järkkäsi minulle kunnon hedelmät aamupalalle. Söin sellaiset viisi passionhedelmää, kolme mangusteenia ja kolme mangoa :D Oli kyllä ihan parasta! Istuin majatalon terassilla auringonpaisteessa, aaltoileva meri suoraan edessä, tuuli sekoittaa tukkaa ja syötävänä makoisia tuoreita hedelmiä. Sitä hetkeä tulen kaipaamaan Suomessa varmasti moneen kertaan. Aamiaisen jälkeen kiipesin Mirissan temppelikukkulalle mistä näkee koko kylän ja enemmänkin. Oli aika hikinen duuni kiivetä. Pakko oli silti suoriutua, koska edellisellä Mirissan reissulla tämä jäi tekemättä.

Vasemmalla Mirissan ranta, kauempana Weligama.

Puolenpäivän jälkeen lähdin ajamaan takaisin Colomboon. Mukaan lähtivät myös tapaamani kolme tyttöä. He olisivat muuten joutuneet matkaamaan bussilla, mutta minäpä pystyin tarjoamaan heille mukavemman ilmastoidun vaihtoehdon. Lauleskeltiin Bob Marleyn kokoelmalevyn tahdissa ja ihailtiin maisemia. Pääsin vähän leikkimään opastakin, kun minulle reitti oli jo ennestään tuttu ja sain kehuja ajotaidoistani :D

Autosta löytyy oma Vesak-lyhty! En raaski ottaa sitä pois. Kiinnyn aina tämmöiseen hömppään...

F ja S palasivat Kandysta vasta maanantaina, joten sain nauttia hiljaisesta suuresta talosta ihan yksin sunnuntaina. Kävi semmoinen vahinko, että yksi viinipullo palasi Mirissasta kotiin täytenä. Piti sitten tyhjentää se rennossa asennossa sohvalla köllöttäen ja telkkarin pitäessä seuraa.

Tutisevaa kuvaa kolmipyörän kyydistä -Vesak

Reissussa, Arugam Bay ja vuoristorallia

Menneen loman tarinointia, osa 2. Kuvia tuli räpsittyä ihan urakalla, joten spesiaalin pitkä postaus tuleepi tässä, olkaat hyvä!

Toiselle reissulle lähdin kaverini O:n kanssa. Olin hirmuisen iloinen, että hän pääsi reissuun mukaan, koska edellisellä matkalla itsekseen olo alkoi tympiä niin kovasti. Lähdimme ajamaan aikaisin torstaina kohti itärannikkoa. Ensin moottoritietä pitkin etelää kohti. Horanan kohdalla exit tielle A8 ja siitä sitten itään. Ajaminen oli täysin minun harteilla vaikka reissukaveri olikin. O:lla ei ole kansainvälistä ajokorttia ja minä ajoin mielelläni muutenkin, koska auto on minun vastuullani. O:lle jäi sitten kartturin tehtävät. Hän ei valitettavasti ole mikään paras kartturi, koska ei näe kovin terävästi varsinkaan kauas. Oli aika legendaarinen tilanne, kun O katsoo kylttiä "Ahaa, olemme tiellä A3!" ja minä joudun korjaamaan "Sori, mutta siinä lukee A8...".


Minulla oli aamusta alkaen kamalat vatsanväänteet. En tiedä johtuiko eilisen tsunamijännityksestä vai kiinalaisesta ruuasta jota söin. Ratnapurassa oli pakko pysähtyä etsimään vessaa. Siitä tulikin ikimuistoinen stoppi, eikä mitenkään hyvällä tavalla. Kysyin ensin vessaa yhdestä ruokapaikasta, mutta sieltä näyttivät vain bussiaseman suuntaan, että siellä olisi pelkästään vessa. Bussiasemalle siis, vaikka ei hyvät aavistukset vessasta olleetkaan. Noh, sehän oli sitten se "intialainen vessa". Reikä lattiassa. Koko aikana täällä olen onnistunut välttymään kyykkyvessalta ja nyt minulla ei ollut muita vaihtoehtoja. Ovessa ei ollut lukkoa, mikä teki koko toimituksesta vielä haastavampaa. Eikä mitään käsisuihkuja tai papereita! Kädellä vaan vettä huljuttelemaan :D Maassa maan tavalla ja silleen. Ei se lopulta ihan niin kamalaa ollut, kun ensijärkytyksestä pääsi yli.

Ratnapura ja ihastuttavan vessakokemuksen tarjonnut bussiasema.

Kukkulan päällä vartioi Buddha

Mitäs äiti tykkäisit tuommoisella bussilla körötellä?

Kauaksi ei tarvitse ajella, kun maisemat muuttuvat upeaksi vuoristoksi. Tiet olivat tietysti ihanaa serpenttiiniä ja rattia sai veivata ihan urakalla, kun kaarreltiin vuorenkylkiä ylös ja alas.

Tiesin matkanvarrella olevan vesiputouksia ja auto piti aina heittää tiensivuun, jos näki pienemmänkin puron solisevan jossain. Pysähdyttiin kuvaamaan myös maisemia ja apinoita. Minun pitää pyytää O:lta kuvia. Hänen kameran kuvat tekevät enemmän oikeutta maisemille, kun nämä minun sumeat otokset.

Pilvee, pilvee!

Diyaluma Falls

Ajaminen oli sujunut sen verran rattoisasti, eikä kellokaan näyttänyt vielä paljoa, että suostuttelin O:n matkaamaan itärannikolle asti Arugam Bayhin. Tai ei se mitään suostuttelua vaatinut, sokea kartturihan menee sinne, minne minä ajan! Arugam Bay on Sri Lankan THE ranta. Surffarit rakastavat sitä ja muutkin turistit ovat ihastuneet paikkaa. Oli siis pakottava tarve päästä katsomaan mikä tämä hehkutettu paikka on. Kokonaisuudessaan noin 8 tuntia kestäneen matkanteon jälkeen saavuimme Arugam Bayhin ja ryhdyimme heti etsimään majoitusta. Kysyimme ensin viehättävän oloisesta Galaxy Loungesta huoneita, mutta heillä oli ihan täyttä. Meidät neuvottiin läheiseen Beach Hut:iin ja sieltäpä huoneet järjestyikin. Tai ei ne mitään huoneet olleet vaan semmoiset pikkuiset mökit, bungalowit. Ja vain 1500rp/yö!!

Meikän vessa oli...jännä. Seinät oli punottua palmunlehteä ja peltiä. Vain suihkun ja pöntön kohdalla oli muurattu ja laatoitettu lattia. Muutoin oli vain maa-alusta.

Mökissä oli kivat luukkuikkunat ja fiilis oli vähän kuin leikkimökkiin olisi muuttanut. Sänky oli kova ja epämiellyttävä. En kuitenkaan huomannut, että olisin joutunut bedbugsien evääksi ja muutkin elikot pysyivät poissa, koska hyttysverkko oli ihan kohtuullisen hyvä. Aamuyöstä kerran heräsin kolinaan ja bongasin kattoparrun päällä vilistävän rotan.

Koti

Torstaina sää oli pilvinen. Rannalla oli hyvin vähän porukkaa. Johtunee siitä, että paras kausi itärannikolla on vasta nyt alkamassa.

Myrsky meni onneksi ohi.

Arugamin aallot olivat hurjat. Aallot iskeytyvät ihan rantaan asti ja ovat isoja. Voi vain kuvitella miten isoja ne sitten surffikauden ollessa parhaimmillaan ovat... Uimisesta ei tullut mitään, vaan piti vaan hyppiä niitä aaltoja vasten. Se oli hauskaa, mutta välillä saattoi paljas perse siellä täällä vilahtaa, kun aallon voima meinasi riistää tsimmarit päältä.

Beach Hutissa oli kolme koiranpentua, jotka pelottomina kävivät leikkimässä vieraiden kanssa. Yksi pennuista kömpi päivisin nukkumaan minun vessaan seinän raosta.

Beach Hutin ravintolan tiloja. Viihtyisä hippimesta!

Oli hassua sattuma, että törmäsin Beach Hutissa tuttuihin kasvoihin. Vieläpä kolme kertaa! Ensimmäisenä näin siellä naisen, joka oli asunut seinänaapurinani Mirissassa miehensä kanssa, kun olin ensimmäisellä lomallani. Pariskunta oli vuokrannut tuktukin ja ajelut ympäri Sri Lankaa ja päätynyt Arugam Bayhin. Illalla näin tyttöporukan joka oli ollut illastamassa Anuradhapurassa Ceylan Lodgessa, minun majapaikassani. Me ei varsinaisesti Anuradhapurassa oltu mitenkään tekemisissä, mutta he kuitenkin muistivat minut. Illalla pöytään istui myös israelilainen pariskunta joka näytti kovasti tutulle. Muistin kaivelun jälkeen hoksasin, että olen nähnyt pariskunnan Hikkaduwassa. Vahdin heidän tavaroitaan rannalla, kun he menivät snorklaamaan ja he vahtivat minun tavaroita, kun minä menin veteen. Beach Hutissa oli myös siis juttuseuraa illalla oluen äärellä, kun ihmiset vaihtoivat reissukokemuksiaan puolin ja toisin. 

Muut reissaajat kertoivat meille keskiviikon kokemuksistaan tsunamivaroituksen tultua. Koko ranta oli evakuoitu ja he joutuivat siirtymään pari kilometriä etäämmälle koululle odottamaan tilanteen kehittymistä. Istuivat ja odottivat useita tunteja. Suurin osa palasi rannalla uhkan poistuttua, mutta joillekin kokemus oli kuulemma ollut niin traumaattinen, että he jatkoivat matkaansa vuoriston kohteisiin.

O ei ollut ihan elementissään Arugam Bayssa. Vaikka oli ihan hirmuisen kiva saada reissuseuraa, harmitti huomata miten huonosti hän sopeutui Beach Hutin leppoisaan ilmapiiriin. Hän näpräsi BlackBerryään jatkuvasti ja vaikutti nyrpeältä. Yritin tsempata häntä rentoutumaan, mutta hän totesi ettei halua tutustua uusiin ihmisiin eikä puhua kenellekään. Murjottaa nyt tuommoisessa rantaparatiisissa :( O kyseli henkilökunnalta onko missään yökerhoja tai bileitä, mutta Arugam Bayssa semmoisia on vaikea löytää. Paikka on tarkoitettu rentoon hengailuun! Kyllä otti päähän. Minä kun niin viihdyin siellä ja mielelläni höpöttelin reissaajien kanssa...(Ainiin, mutta piristyi se O siinä vaiheessa vähäsen, kun se bongasi ravintolassa kivan tytön hänen kanssa samaa kansallisuutta ;P)

Puppy love!

Panaman hindutemppeli

Muilta reissaajilta tuli suosituksia lähteä päiväretkelle Panamaan ja Okandaan ja niinpä päätimme perjantaina O:n kanssa tehdä. Tilasimme tuktukin  ja kuski lupasi kierrättää meitä eri paikoissa 3000rp hintaan. Reissusta kuoriutui oikea tuktuk-safari. Hiekkatiet olivat erittäin kuoppaisia ja pompimme kolmipyörän kyydissä holtittomasti :D Ensimmäinen etappi oli iso laguuni jonne menimme etsimään krokotiileja.

Kiersimme ympäri laguunia pitkän aikaa, mutta krokoista ei näkynyt silmäystäkään. Oli muuten hitsin kuuma päivä! Yhdessä vaiheessa rämmimme pusikoissa laguunin rannalla, koska opas ei halunnut antaa periksi. Opas meni kurkkimaan isojen kivien taakse, jonne krokotiilit kuulemma toisinaan menevät köllöttelemään. Meidän piti O:n kanssa odotella vähän loitommalla siltä varalta , että sieltä kroko hyökkäisi. Mutta meidänpä silmille hyökkäsi jotain aivan muuta... Opaskaverilla oli nimittäin saronki taiteltuna melkoisen lyhyeksi ja kun se kurotteli katsomaan sinne kivien taakse, me saatiin odottamatta ihailtavaksemme tyypin kivekset! Oli siinä pokassa pitelemistä :D Tulipahan selvitettyä vastaus kysymykseen: pidetäänkö sarongin alla kalsareita?

Lopulta onnistuimme näkemään yhden isomman krokotiilin uivan laguunissa ja yhden pienen krokon paistattelemassa päivää rantakivetyksellä. Huh, ei jääneet pallit ainoaksi saldoksi!

Oppaan mukaan sisällissodan jättämiä raunioita?

Bongaa pikkuinen kroko!

Laguunilta jatkettiin pompputien ajamista kohti Kumanan luonnonpuistoa (joka on yhteydessä tunnetumpaan Yalan puistoon) ja Okandaa.

Bongaa kotka!

Luonnonpuistossa näkyi monenlaista elämää. Riikinkukkoja, apinoita, liskoja, norsuja...

Urosronsu ruokailemassa.

Opas ei olisi halunnut pysähtyä ottamaan kuvia norsusta, koska urokset saattavat olla agressiivisia ja huonolla tiellä ei niin vain karkuun pääsekään, ainakaan tuktukilla. Pysähdyttiin sitten ihan pikaisesti vain. O tietysti perus äijä, että eihän se mitään hyökkää. "Norsut on leppoisia eläimiä!"

Okandan ranta oli täysin autio, kaunis paikka. Uimaan en uskaltautunut. Okandassa oli myös vanha hindutemppeli, mutta ei mitenkään erikoinen.

Matkalla kohdattiin myös toinen urosnorsu ruokailemassa.

Seuraavaksi oppaamme vei meidät Panaman rannalle. Kaunis autio paikka tämäkin. Tältä rannalta löytyi myös rauhaisa laguuni, jossa liottelin päivän hikoilut pois.

O ja tuktuk-oppaamme

Mun ihana uiskentelumesta <3

Panamasta palattiin Arugam Bayhin. Matkalla tien sivussa juoksenteli paljon riikinkukkoja. Tästäkin tietysti revittiin O:n kanssa huumoria. "Oh, peacocks!" "Yes, we have seen so many cocks today..."

Apinoita! Ja taitaapa kuvan taustalla olla yksi riikinkukkokin.

Tuonne minun vessanpöntön mutkaan se koiranpentu mielellään päivällä kiipesi viilentämään oloaan :D

Beach Hut on hyvä paikka, jos on valmis unohtamaan hotellitason ja elelemään vähän askeettisemmin. Vinkkinä matkaajille; pyyhe ei kuulunut huoneen hintaan, lakanat on vähän mitä on kuten sänkykin ja vessapaperia ei ollut vaan pelkkä käsisuihku. Palvelu oli kuitenkin hyvää ja nopeaa. Ruoka oli ihan maittavaa ja O jopa sanoi, että olisi valmis palaamaan paikkaan pelkästään heidän herkullisen kanaleivän vuoksi. Ilmapiiri on todella hyvä. Kaikki tervehtivät toisiaan ja kyselee kuulumisia vaikka tapaisi vasta ensi kertaa.

Torstai-iltana tuli Beach Hutissa kumottua useita oluita, mutta perjantaina piti vähän toppuutella, koska aamulla olisi taas ajettava. Sääli sinänsä, koska muut ihmiset olivat kovin juhlatuulella ja luvassa olisi ollut pienet rantakekkeritkin uudenvuoden kunniaksi. Ei voinut mitään. Kiltisti nukkumaan vaan hyvissä ajoin.

Perheonnea?

Lauantaiaamuna pakkailin laukkua haikein mielin. Pohdin jo vaihtoehtoa jäämisestä Arugam Bayhin. Ehkä voisin elää pummina siellä lopun elämäni tai pääsisin piiaksi johonkin majataloon? Vatsa oli taas kipeänä ja sekaisin ja tulin tulokseen, että vaivan täytyi olla stressiperäistä. Ajatukset olivat jo Colombon arjessa johon en halunnut palata ja pitkässä ajomatkassa joka tulisi koettelemaan hermojani. Kivuista huolimatta oli lähdettävä ajamaan ja kyllä se olokin onneksi alkoi pian helpottamaan. Valitsimme paluumatkaksi toisen reitin, koska kartasta katsottuna se ei näyttänyt kovin paljoa pidemmältä kuin reitti tulomatkalla. Ja ajatushan oli nähdä eri maisemat kuin torstaina. Noh... jo hyvin pian alkumatkasta huomasimme, että liikennettä on paljon enemmän kuin torstaina ajellessa mikä hidastaa menoa jo huomattavasti. Lisäksi tiet olivat vielä enemmän mutkittelevia ja siksi hitaita mennä. Ja kirsikkana kakun päällä oli tieosuus (ehkä n. 15km?) joka oli päällystämätöntä ja ekstrakuoppaista menoa.

Paluumatkan ainoita kohokohtia taisi olla apinat ja Rawana Falls. Kun otin valokuvia apinoista O hätääntyi, että älä nyt vaan mene liian lähelle, kun ne saattaa olla agressiivisia. Tiedostin kyllä, tämän enkä mennyt lähelle. Huvitti vaan, että tyyppi pelkää apinoita, mutta ei suostunut uskomaan varoituksia norsujen aggressiivisuudesta :D Miehet...

Kävin uittelemassa varpaita putouksen raikkaassa vedessä. Uimaankin olisi voinut mennä. Aikataulu oli vaan turhan tiukka pulikointiin ja eipä kyllä olisi huvittanutkaan mennä tuonne paikallisten sekaan paljastelemaan.

Meidän paluureitti meni Nuwara Eliyan kautta, mikä on nätti vuoristokaupunki järven/lammen ympärillä. Muiden iloksi ja meidän epäonneksi kaupungissa oli menossa iso uudenvuodenjuhla ja osa teistä oli suljettu. Seikkailimme tässä pikkuisessa ja ruuhkaisessa kaupungissa puoli tuntia, ennen kuin löysimme tielle joka veisi Colomboon. Jos ei huomioida sitä stressikäyrän nousua mikä ratin takana välillä tapahtui, ajelu täällä oli aika ikimuistoinen kokemus. Varsinkin Nuwara Eliyan nuoret miehet ottivat uudenvuoden riehakkaana vastaan... he ajelivat pakettiautoilla ympäriinsä popittaen musiikkia sivuovi auki ja iloisesti vilkuttelivat ihmisille. Välillä he parkkeerasivat poppiautonsa tiensivuun ja alkoivat vimmatusti tanssia yhdessä :D Ja korostan, että porukat koostuivat vain miehistä. Boys just wanna have fun!

Vuoristotietä alaspäin kiemurrellessa sattui ikävä läheltäpiti-tilanne. Minun takanani ajoi moottoripyörä joka mutkassa lähti minua ohittamaan. Vastaanpa tuli auto ja moottoripyörä teki niin äkkinäisen väistöliikkeen, että lähti pito renkaista. Nurinhan se meni, aika kovasta vauhdista vieläpä! Minä olin skarppina ja jarrutin samantien. O juoksi katsomaan, että kuljettaja on kunnossa. Pahasti olisi voinut käydä, mutta mies ja pyörä selvisivät naarmuilla.

Alkureitti kartasta näkyy väärin. Menimme Colombosta Panaduran kohdille moottoritietä ja sieltä kohti Ratnapuraa.

Paluumatkahan kesti sitten 11 tuntia. 11! Tästä urakasta saatoin vaan taputtaa itseäni selkään, että jaksoin istua ratissa (ketään tappamatta, autoa vahingoittamatta, ilman pitkiä taukoja) niin pitkään. Kolmen Snickers-patukan ja yhden banaanin voimalla! Ja tietysti piti kiittää O:ta, että se jopa jaksoi pysyä hereillä koko tuon ajan eikä valittanut kertaakaan.

Kenellekkään reissaajalle en viitsi suositella itärannikon tavoittelua kertarykäisyllä, ellei sitten lähde kuljettajan kanssa. Arugam Bayhin pääsee myös sesongin aikaan lentämällä! Se lienee mukavin tapa vaihtaa puolta Sri Lankassa. Itselle kokemus oli kaikesta huolimatta tekemisen arvoinen. Sain kiitosta kuljettajan taidoistani ja sain nähdä matkalla kerrassaan upeita maisemia.