perjantai 2. maaliskuuta 2012

Reissussa, Hikkaduwa

Helou, helou! Viikon reissu rannikolla takana ja aika kertoa millaista oli!

Perjantai-iltana lähdimme ajelemaan O:n kanssa kohti Hikkaduwaa, länsirannikon turistimekkaa. Sinne pääsee nopeasti käyttämällä uutta (ja maan ainoaa) moottoritietä. Moottoritien jälkeen piti ajaa vielä n. 13 km pikkuista kylätietä. Pimeää kun oli, sai todella kieli keskellä suuta keskittyä.

Hikkaduwa on keskittynyt turismiin ja siellä todellakin on hotellia hotellin vieressä.  Majoituspaikat on rakennettu rannanpuolelle ja sisämaan puolelta löytyy pikkuisia putiikkeja joissa jokatoisessa tuntuu olevan samat myyntituotteet. Siinä missä Colombossa ihmiset pukeutuvat säädyllisesti ja viettävät kiireistä elämää, Hikkaduwassa viiletetään kaduilla bikineissä ja shorteissa ja unohdetaan mikä päivä on.

Meidän hotelli oli nimeltään Coral Reef Beach Hotel, jota minun matkaoppaani kuvaa hyväksi, mutta hieman spartalaiseksi. O otti huoneen ensimmäisestä kerroksesta pelkällä tuulettimella ja minä toisesta kerroksesta ilmastoinnin kanssa. Muuta eroa huoneissa ei juurikaan ollut.

Ei saa viihdyttää rantapoikia hotellin tiloissa!! 

Näkymä huoneen parvekkeelta.

Perjantaina saavuimme sen verran myöhään Hikkaduwaan, että siitä pääsi kätevästi suoraan illan viettoon. Ensin oluet hotellin baarissa ja henkilökunnan kanssa jutustelua. Sitten siirryimme ravintolaan, jonka nimeä en yhtään muista. Tilasin illalliseksi kalaa kera riisin ja salaatin. Nam oli maittavaa. Ruuan jälkeen alkoi ihan kauhiasti väsyttämään. Pieni lasillinen arrackia, paikallista palmuviinaa piristi sopivasti. Juteltiin meidän tarjoilijan kanssa ja hän kertoi tienaavansa 9000 rupiaa (reilu 60€) kuukaudessa. Hän sanoi elättävänsä yksin kahta lastaan, koska vaimo oli lähtenyt uuden miehen matkaan. Sitä tarjoilija ei sanonut kuinka paljon tienestiä tipeistä hänelle kertyy. Voitte varmaan arvata, että jätin hänelle hyvän summan tippiä. Vinkkinä kaikille srilankalaisille ravintolatyöntekijöille: kertokaa minulle tai O:lle nyyhkytarina ja rahaa sataa :D


Rauhallisella illallisella voimia keränneenä olimme valmiina kokemaan Hikkaduwan yöelämän. Hikkaduwassa clubit vuorottelevat bileiltoja. Isot bileet on yleensä aina jossain tietyssä ravintolassa, ei useissa paikoissa samanaikaisesti. Perjantaina isot kemut olivat Vibrationissa. Olin aivan myyty kun näin sen paikan. Voisi sanoa, että Vibration on pyöreän muotoinen. Keskellä kasvaa iso puu jonka oksat haarautuvat eri suuntiin niin että niihin voi nojailla tai istua. Yhdellä seinustalla on esiintymislava ja tanssilattia, toisessa suunnassa sohvia ja pöytiä ja tietysti baaritiski. Musiikki oli todella hyvää ja vaihtelevaa. Pari kertaa lavalla esiintyi paikallisia rummuttajia ja kaikki tanssivat haltioituneena tunnelmasta. Ainoa miinus paikalle vessasta! Naisten vessassa ei ollut ovessa lukkoa, vessapaperia eikä pöntössä istuinta. Hirrvveeen kivaa reisijumppaa...

Jammailin pitkälle yöhön kunnes oli pakko myöntää itselleen, että väsyttää ja on aika kömpiä hotellille.

Vibration (jonkun toisen matkaajan kuvaamana pari vuotta sitten)

Lauantaina pakotin itseni ajoissa (nooh, joskus yhdeksän jälkeen) sängystä ylös. Rantakohteessa pitää päästä nauttimaan rannasta! Aamiainen on jokapuolella aina kovin samanlainen. Paahtoleipää, munakas, teetä ja tuorehedelmämehu. Helppoa ja hyvää. Tavattiin aamupalalla puolalainen isä ja poika, jotka olivat lähdössä snorklaamaan koralliriutalle, hiemaan etäämmälle rannasta. Kuulosti niin kivalle, että puhuin minut ja O:n reissulle mukaan.

Vene vei meidät sopivalle paikalle. Sitten vaan maski naamaan ja sukeltelemaan. Mukana olleet paikalliset väittivät, että näemme kilpikonnia, mutta ei sattunut meidän kohdalle. Minä olen ihan aloittelija tähän snorklaushommaan. Osaan jo kuitenkin nauttia siitä suolaveden nieleskelystä huolimatta. Syvyys oli noin viisi metriä ja näkyvyys hyvä. Kaloja näkyi satunnaisia siellä täällä ja yhtäkkiä edessä oli iso barracuda-parvi. Hieno näky!


Venereissun jälkeen päätin snorklata rannasta. Ensin se olikin hirveän kivaa. Näkyi paljon kaloja. Sitten virtaus kävi liian voimakkaaksi ja vei minua matalan riutan päälle. Aallot heittelivät edestakaisin ja kun katsoin vedenpinnan alapuolelle näin merisiilejä jokapuolella. Paniikki!

Olin ihan varma, että tämä on se päivä, kun tallon merisiilejä ja vietän loppuloman tuskissani.

Selvisin! Ja et saatana ota nyt kuvaa!

Puolalainen neuvoi hyvän paikan aivan hotellin tuntumasta. Oikeassa oli! Rannasta oli rajattu kaistale missä vesi ei ollut liian matalaa ja kaloja näkyi aivan valtavasti eri väreissä. Painoi vaan pään pinnan alle ja ne olivat siinä yhtä uteliaina kuin minäkin.



Iltapäivästä tutustuttiin Hikkaduwan buddhalaiseen temppeliin. Temppelin pihalla oli rakennus, missä oli menossa lasten viikonloppukoulu. Meidät kutsuttiin sisälle katsomaan, kun lapset harjoittelivat tanssiesitystä. Lapset tulivat ujoina kysymään nimeä ja esittäytymään ja he mielellään kävivät kuvattavaksi kavereidensa kanssa.



Niin söpöjä :)



Temppeli Hikkaduwassa, kuten monessa muussakin paikassa, oli toiminut turvapaikkana tsunamin iskeydyttyä Sri Lankan rannikolle.


Temppelissä munkki kertoi meille buddhalaisuudesta ja siitä miten hän kokee elämän ja karman vaikutukset. Meillä oli hyvät keskustelut eri uskonnoista ja elämästä.




Ei mitään luksusta, vaan perustarpeet täyttävä huone.

Lauantai-iltana illastettiin Mama's nimisessä ravintolassa. Opaskirjani mukaan se on Hikkaduwan vanhimpia ja arvostetuimpia ravintoloita. Tämä kovasti huvitti, koska menussa ei ollut hirveästi valinnan varaa, palvelu oli hidasta ja kaiken huipuksi ruoka oli pahaa. Olikohan meillä vaan huono tuuri? En voi suositella paikkaa kenellekään, ellei sitten ole menossa vain kaljalle.

Ihastuttavan yrjöttävän illallisen jälkeen oli taas yöelämän vuoro. Ensin mentiin rantabaariin nimeltä Top Secret. Se oli Vibrationin vastakohta, ennemminkin aloittelupaikka ja chillailumesta. Ihana! Rannalla oli nuotiotuli, joka puolella löhötuoleja, baarin vieressä tyynyillä ympäröityjä matalia pöytiä itämaiseen tyyliin... Täälläkin musiikkia soitettiin laidasta laitaan, reggaepainotteisesti. Tanssin hiekassa lapsuudensuosikkini Lambadan tahtiin :D

 @Mama's, ja vain olut oli hyvää...


Top Secretistä menimme Mamboon. Minulla oli vähän huono aavistus tästä, koska olin aikaisemmin lukenut ikäviä kommentteja kyseisestä paikasta. Ei se sitten suosikkipaikaksi osoittautunutkaan. Liian ahdas ja musiikki oli yhtä samaa jumputusta. Jaksettiin oluen verran seurata ihmisten heilumista, mutta sitten oli jo päästävä nukkumaan.

Sunnuntaina O lähti takaisin Colomboon ja minä suuntasin autoni kohti etelää. Sitä ennen käytiin kyllä testaamassa paikallisia hierontapalveluita. O otti kokovartalohieronnan ja minä selkähieronnan ja kasvohoidon. Minun paketti maksoi yht. noin 4000rp eli siellä 30€ kieppeillä. Hieronta tuntui ihan hyvältä. Kovempaa oli saanut murjoa, mutta enpä tohtinut sanoa mitään. Ja hyvä niin koska seuraavat kaksi päivää selkä oli hieronnan jälkeen ihan tarpeeksi kipeän tuntuinen. Kasvohoito oli aika mitäänsanomaton. Kasvojen hironta tuntui kyllä kivalle. O väitti, että näytin sen jälkeen tosi freesille. Uskoo ken haluaa :)

Lisää reissutarinaa luvassa pian!

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Ethän vain vienyt yhtään rantapojua mukanas? :)

    VastaaPoista
  2. No hyi! Sinne jäivät rantaleijonat poikailemaan muita hyväuskoisempia!

    VastaaPoista