Reissussa, Mirissa

Matka jatkuu!
Sunnuntaina ajoin kohti etelää, Mirissaa. Mirissaan löysin kyllä vaivattomasti, mutta varaamani majatalon löytäminen oli sitten toinen juttu. Ajelin yhtä tienpätkää edestakaisin ja suututin muita autoilijoita, kun tähyilin paikkaa. Lopulta pyysin moottoripyöräpoliisia näyttämään minulle paikan. Jotenkin oli niin huomaamaton sen paikan portti ja kyltti, että jäi bongaamatta.

Majatalo Sun 'n' Sea on hyvällä paikalla. Tosin sekin on tien ja rannan puristuksessa, kuten kaikki rakennukset täällä. Sri Lankassa rakennetaan liian lähelle rantaa. Samoin tie ja junarata on tuotu liian lähelle. Majatalossa on vain neljä huonetta ja minä taisin saada mukavimman. Paikan omistaja oli aivan ihmeissään kun soitin ja varasin huoneen etukäteen. "Hei, tämä ei ole sitten mikään hotelli" Se varmaan luuli, että olen joku rikas rouva kun oikein soitan varauksen ja ilmoitan saapuvani autolla. Normaali käytäntö on, että ihmiset vain menevät majatalosta toiseen ja kysyvät vapaata huonetta. Varaukseni kuitenkin otettiin vastaan ja perillä odotti kiva pikkuinen huone mukavalla sängyllä varustettuna. Majatalon yhteydessä on pieni ravintola, josta sai tilata herkullisia ruokia. Minä tilasin petollisesti huoneeni laskuun, mutta onneksi hinnat olivat edullisia.


Ensimmäisenä päivänä Mirissassa lähdin katsomaan sinivalaita. Valasretket ovat aika kallista lystiä. Normaali veloitus on noin 8000rupiaa. Kiitos majatalon isännän, sain oman reissuni 6000rupian hintaan. Valaiden näkeminen oli hieno juttu. Olin haaveillut siitä pitkään ja nyt se toteutui. Varoituksena kuitenkin valasretkeä suunnitteleville, se ei välttämättä ole mikään mukava retki. Meidän veneessä oli ainakin kaksikymmentä ihmistä. Veneessä ei ollut mukavuuksia tai vessaa. Vain kovat puupenkit. Matka kesti yli neljä tuntia. Ensin valaita etsittiin kaksi tuntia. Kun ne lopulta löytyivät, niitä ihailtiin puolisen tuntia ja sitten alkoi pitkä matka takaisin satamaan. Valaita nähtäessä saksalaisrouvat veneessä alkoivat huutaa ja jos valaan pyrstö tuli pintaan ne kiljuivat ja taputtivat kuin sirkuseläimelle. Ärsytti!! Mielessäni romantisoin reissun aivan erilaiseksi. Välillä mietin olemmekohan liian lähellä valaita ja että stressaantuvatko ne veneiden seuraamisesta. Meri oli aika rauhallinen sinä päivänä onneksi, mutta koska olimme vesillä pitkään, joillekin se kävi raskaaksi. Nuori hollantilaismies tuli niin sairaaksi, että ryntäsi yrjöämään yli laidan. Ei vaan onnistunut liikkumaan riittävän nopeasti ja osa vatsan sisällöstä päätyi saksalaisrouvan jalalle. Hah, ihan oikein sille kiljujalle! Minä en tullut huonovointiseksi, mutta olin tuhannen väsynyt. Sekä meno, että paluumatkalla olin nukahtaa jatkuvasti ja kovalla puupenkillä "pilkkiminen" oli raskasta hommaa. Kaikenkaikkiaan epämiellyttävästä matkanteosta huolimatta olen tyytyväinen, että lähdin katsomaan planeettamme jättiläisiä nyt kun niitä vielä on olemassa.

Otin vain pari kuvaa merellä, koska halusin keskittyä sinivalaiden ihailuun. Eikä minun kameralla saa tuommoisissa olosuhteissa kuvia kuten huomaatte.

Mirissa on reppureissaajien, elämäntapamatkaajien ja surffareiden suosima paikka, koska ainakaan vielä turismi ei ole päässyt turmelemaan sitä. Paikassa on jotain sellaista rauhaa mikä pistää pään pyörälle. Joka päivä jouduin tarkistamaan mikä päivä on. Minun piti olla Mirissassa vain kaksi yötä, mutta olinkin kolme!

Majapaikan isännän Thusharan kanssa ystävystyin nopeasti. Hän istahti iltaisin pöytääni juomaan lasillisen tai kaksi arrackia ja kertoilemaan elämästään. Yritin opettaa Thusharalle muutamia sanoja suomea ja kirjoitin pitkän listan erilaisia sanoja jotka voisivat olla hänelle hyödyksi töiden yhteydessä. En tiedä oliko soveliasta, mutta en malttanut olla kysymättä tsunamista. Thushara kertoi menetäneensä useita ystäviä ja jopa tyttöystävänsä ja isänsä aallon mukana. Aalto vei ihmisiltä paljon täällä ja sen menetyksen saattoi vieläkin nähdä hänen silmissään. Kaikesta menetyksestä huolimatta ihmiset jatkavat eteenpäin. Tsunamitarinoiden jälkeen nukuin yöni todella huonosti. Näin aivan ihmeellisiä painajaisia. Aivan vieressä kuuluva aaltojen kohina ei auttanut levottomuuten yhtään :D

Meikäläisen huone

Suurin osa ajasta Mirissassa minulta meni kirja kädessä tai rannalla muuten vain. Olikohan kolmas päivä, kun minuun alkoi iskeä levottomuus. Halusin nähdä paikkoja rannalla köllöttelyn sijaan. Thushara otti päivän vapaaksi ja lähti näyttämään minulle paikkoja. Hän kuskasi minua tuktukillaan monet kilometrit. Hänen tuktuk oli muuten vuorattu Bob Marleyn kuvilla. Peace!

Kävimme kilpikonnafarmilla tutustumassa suojelutoimintaan. Siellä kilpikonnien munia haudotaan ja kun konnat kuoriutuvat ne saavat olla altaassa muutaman päivän voimistumassa ennen mereen vapauttamista. Farmilla oli myös isoja kilpikonnia jotka kuulemma ovat vankeudessa vain hetkellisesti. Ne vapautetaan tietyin väliajoin ja tilalle napataan toinen kilpikonna. Farmilla käy turistien lisäksi koululaisia oppimassa eläinsuojelusta joten on tärkeää, että eläimiä on aina näytillä. Jos satun poikkeamaan farmille uudestaan, toivon ettei siellä ole samat konnanreppanat altaissa lillumassa.

Konnien luota Thushara vei minut katsomaan isoa temppeliä. En kuollaksenikaan muista mikä paikan virallinen nimi on, mutta hän kutsui sitä nimellä Rock Temple.

Olin rantamekossa eikä tietenkään mukana mitään huivia, joten ainoa keino peittää hartiat oli pyyhe :)

Temppeli on rakennettu valtavien kivien muodostamaan rakennelmaan.

Mirissassa tapasin ranskalaisen reppureissaajan Anan. Ana oli ollut reissussa yksinään jo yli viikon joten ehdotin hänelle yhteistä matkantekoa. Minun ilmastoidussa henkilöautossa matkaaminen hikisten bussien jälkeen kuulosti hänestä niin hyvälle, että alettiin heti suunnitella seuraavaa kohdetta. Matkaseuraa jee!

Lisää reissujuttuja luvassa! Heipat!