Kirjapäissään

Yhyy, luin kirjan loppuun. Olen nyt yli kuukauden lukenut Eat, Pray, Love-kirjaa. Olen keskittynyt siihen aina hetken kerrallaan, säästeliäästi lukenut yhden tai kaksi lukua ja laskenut sitten kirjan pois jääden mietiskelemään lukemaani. En yhtään ihmettele miksi niin moni kokee samaistumista tähän kirjaan tai miksi moni matkusteluun tykästynyt on innostunut kirjasta. Elisabeth Gilbert ei kirjoita minun elämästäni, mutta niiiiin moni ajatus tuon kirjan sivuilla muistuttaa omiani. Olen aikaisemmin nähnyt kirjan pohjalta tehdyn elokuvan kaksi kertaa ja pidin siitä kovasti. Minua kuitenkin suositeltiin lukemaan kirja (kiitti Marjukka) ja kirjan kautta koko tarina sai aivan uudet mittasuhteet. Katsoin elokuvan uudelleen pari iltaa sitten, kun olin saanut kirjan päätökseen. Se ei enää ollutkaan niin hyvä. Tai ihan hyvä elokuvaksi, mutta se poikkeaa liikaa kirjasta. Elokuvasta on uudelleenkirjoitettu aivan liikaa särmää pois. Ennen kuin poimin Eat, Pray, Loven pomoni kirjahyllystä luettavaksi mietin, että onkohan tämä liian kliseinen kirja luettavaksi... mutta onneksi otin sen luettavaksi. Niin monta hetkeä tässä talossa olen kadonnut tuohon kirjaan ja vollottanut ja nauranut vuorotellen. Olen myös iloinen, että kirja tuli luettua englanniksi joten suomennos ei vienyt siitä mitään pois.

Elisabethin kuvailemasta Balista löytyy muutamia sellaisia yksityiskohtia, jotka sopivat tänne Sri Lankaan myös:

There is much to enjoy in their lazy company, in these long Sunday afternoons spent at brunch, drinking champagne and talking about nothing. Still, when I am around this scene, I feel somewhat like Dorothy in the poppy fields of Oz. Be careful! Don't fall asleep in this narcotic meadow, or you could doze away the rest of your life here!


Välillä täällä ihmettelee itsekin sitä, missä välissä aika onkaan kadonnut. Sitä kykenee hetkittäin unohtamaan, että täältä pitäisi palata joskus todellisuuteen, Suomeen. Sri Lankan länsimaalaisia yhdistää kaikkia yksi piirre ja se on elämän iloista huolettomasti nauttiminen. Se ei suinkaan tee heistä välttämättä onnellisia, nautiskelijoita vain. Jos heiltä kysyy, milloin he aikovat palata kotimaahansa vastaus on usein "vuoden tai parin päästä" tai "en tiedä".




What happens with Westerners who live here for a long time is that they usually end up falling into one of two camps. Half of them keep playing the tourist, saying, 'Oh, those Balinese, so sweet, so gracious...' and getting ripped off like crazy. The other half get so frustrated with being ripped off all the time, they start to hate the Balinese. And that's a shame, because then you've lost all these wonderful friends.


Täällä valitettavasti olen toistaiseksi tavannut vain näitä vihan puolelle kääntyneitä. Ihmisiä jotka ovat kyllästyneitä srilankalaisiin, eivätkä ole millään tavalla kiinnostuneita solmimaan suhteita heidän kanssaan vaikka asuvat heidän maassaan. Yksi ilta onnistuin nostamaan riidan O:n kanssa aiheesta "Tarvitseeko meidän kunnioittaa Sri Lankan kansalaisia, jos asumme heidän maassaan?"  Vaikka O:lla on srilankalaisia tuttavia, hänen mielestään hänen ei tarvitse arvostaa tai välittää paikallisista. Ja minun mielipide oli, että totta helvetissä meidän tulee kunnioittaa srilankalaisia, tämä on heidän kotimaansa.




Kuvan toinen kirja, Anthony De Mellon Havahtuminen on ostos toissakesältä. Ilman suurempia ajatuksia kirjakaupan tarjouskorista poimittu opus on ollut oikea helmi ja luettavana moneen kertaan. Otin sen mukaan tänne, koska sen lukeminen on niin hyvä tapa palauttaa itsensä maanpinnalle. Välillä pää tulvii ajatuksia ja ahdistus pakkautuu sietämättömäksi ilman oikeaa syytä. Muutaman sivun kun lueskelee Havahtumista, muistaa taas paremmin mikä tässä elämässä todella merkitsee, eikä anna ohimenevien asioiden nujertaa itseään. Voin lämpimästi suositella kirjaa. Helppolukuinen, syvästi vaikuttava, mutta ei suinkaan liian "hippi".


Nyt täytyy taas tutkiskella pomon kirjahyllyä jos sieltä joku päräyttävä teos löytyisi arkipäivieni iloksi.