Reissussa, Puttalam ja Anuradhapura

Lauantaina 7. 4. aikaisin aamulla pakkasin kaiken tarvittavan Snowballin (auto) kyytiin ja lähdin etsimään tietä kohti pohjoista. Kartasta suurin piirtein katsoin ennen lähtöä, että miten tästä kaupungista löytää ulos, mutta ei se aina helppoa ole. Yritin löytää tietäni Negombon suuntaan, mutta päädyinkin Kandyyn johtavalle tielle. Ei muuta kuin auto tien sivuun ja neuvoa kysymään. Onneksi kohdalle sattui juuri poliisi-setä, joka opasti minut kääntymään takaisin ja ottamaan liikenneympyrän kautta toisen suunnan. Ja poliisi muuten pysäytti liikenteen, että pääsin kääntymään tiellä toiseen suuntaan. :D Aika siistiä!
Määränpääni ensimmäisenä oli Puttalam. Opaskirjani ei kerro mitään mairittelevaa paikasta, mutta se on juuri sopivassa kohtaa seuraavaa etappiani, Anuradhapuraa varten. Matka sujui joutuisasti. Otin autoon paljon levyjä mukaan, koska hyvät radiokanavat eivät juurikaan enää kuulu Colombosta poistuessa. Pysähdyin vain pari kertaa. Yksi stoppi oli leipomon myymälään mistä mukaan lähti pari currytäytteistä leipää. Kuulostaa paremmalta kuin oli. Matkanvarrella ajoin kylän läpi, joka aiheutti minulle valtaisan huutonaurukohtauksen nimensä takia. Kakkapalliya! KAKKAPALLIYA!! Tosi ala-arvoista huumoria joo, mutta ai että mulla oli hauskaa!

Ajettuani kolmisen tuntia saavuin Puttalamiin. Valtaosa kaupungin väestä on muslimeja ja kaduilla vilistikin paljon pitkäpartaista ja visusti kaapuihinsa peittynyttä porukkaa. Bongasin Resthouse kyltin ja kurvasin katsomaan. Ulkoa paikka näytti oikein kivalta, mutta kun sain esittelykierroksen huoneisiin, en ollut niin innoissani. Minulle tarjottiin ilmastoitua huonetta hintaan 2500rp. Sanoin, että maksaisin siitä korkeintaan 2000rp ja lähdin kävelemään autolleni valmiina etsimään toista paikkaa. "Hotellipoika" juoksi perääni ja antoi periksi, saisin huoneen 2000rp hintaan.

Huone ei tosiaan ollut mikään herttaisin. Ja tämä hehkutettu ilmastointi, joka kaukosäätimen mukaan puhisi 18 C ilmaa huoneeseen ei toiminut kunnolla. Kyllä siinä huoneessa oli jatkuvasti ainakin 28C lämmintä!
Tämä huoneen minulle myynyt hotellipoitsu olikin aika tapaus. Sen sain pian huomata. Sain nimittäin sellaisia vieraanvaraushuomioita, mitä ei varmasti yhdellekkään toiselle asiakkaalle ole tarjottu (suurin osa paikan vieraista paikallisväestöä). Ensin hotellipoitsu toi minulle extralakanat, pyytämättä. Tilasin yhden oluen juodakseni samalla kun setvin tavaroitani. Sain oluen, mutta hotellipoitsu toi minulle myös papaijaa lautaselle paloiteltuna, edelleen pyytämättä. Sitten hän yhtäkkiä ojensi minulle 500rp. Selvisi, että huoneesta edelleen pitää maksaa 2000rp, mutta hän halusi maksaa 500rp omasta taskustaan :D WTF!!  Noh, sitten menee taas muutama minuutti ja hotellipoitsu ilmestyy huoneeseeni uuden oluen kanssa. Ihmettelen, että hittoakos minulle olutta tuot, kun en ole sellaista edes tilannut. Poitsu pahoittelee ja antaa minulle 300rp, oluen hinnan. Alan jo sääliä säheltäjää ja tarjoan hänelle papaijaa, koska en itse juuri välitä koko hedelmästä ja niinpä hän istuu alas ja alkaa katsoa telkkaria huoneessani papaijaa mutustaen. Niin, ajatella huoneessani oli telkkari! Sellainen hyvin pikkuinen vaan. Siitä näkyi ehkä neljä kanavaa ja nekin lumisateen läpi.

Seinällä ihana taulu...

Vuorasin sängyn ensitöikseni ihanalla pinkillä hyttysverkolla turvaan. Huoneessa vilisti myös pikkuisia hämähäkkejä.

Hotellipoitsu hävisi huoneesta taas, palatakseen parin minuutin päästä takaisin. Hän toi minulle sanomalehden. Pyytämättä tietenkin! Minä aloin lueskella lehteä ja hän istui taas syömään papaijaa telkkarin äärelle :D

Sri Lankassa muistetaan (ja jopa juhlitaan) kuolleita vielä vuosia poismenon jälkeen.

Hotellipoitsu kysyi haluaisinko ruokaa. Kieltäydyin kohteliaasti (koska paikka ei herättänyt ruokahaluja). Hotellipoitsu nousi ja sanoi palaavansa 10 minuutin kuluttua. Ihmettelin, että mitäs nyt tällä kertaa. Myöhemmin hän palasi ostoskassin kanssa. Oli ostanut minulle pähkinöitä, hedelmiä ja hyttysmyrkkyä :D Mitä hittoa! Kaveri mahtoi olla pikkaisen innoissaan, että asiakkaana oli länsimaalainen tyttö!

Bongaa lisko!

Aulan ihastuttavat (not!) plyysisohvat. Baarissa oli samalla kankaalla päällystetyt tuolit, MUTTA tuolit oli päällystetty kankaan päälle vielä muovilla! Samoin ravintolan puolella pöydissä oli kyllä pöytäliinat, mutta niiden päälle oli laitettu muovit. Tyylikästä.

Pyysin hotellipoitsua tilamaan minulle tuktukin, että voisin tutustua Puttalamiin. Hän soitti tuktukin ja lähti mukaan ajelulle, pyytämättä :D Ensin ajoimme suolapelloille (vai miksi suola-altaiksi noita pitäisi kutsua). Menimme kävelemään altaiden väliin. Kukaan ei valitettavasti varoittanut minua, että siellä on erittäin upottavaa mutaliejua ja niinpä jäin jumiin sinne läpsyttimieni kanssa. Neuvokas hotellipoistu veti mminut irti mudasta ja pesi läpsyttimeni ojassa.

Tässä innokas palvelijani. Hänellä on kyllä nimikin, Kalum, mutta hotellipoitsu on parempi nimitys!

Yksi kolmannes Sri Lankan suolasta tulee Puttalamista.

Operaatio puhdistus.

Suola-altailta ajoimme rantaväylälle, missä oli komea rivi tuulivoimaloita. Yksi voimalan propelleista (tai mikä se pyörivä osa sitten onkaan nimeltään) oli maassa. Iso kuin mikä!

Puttalam on laguunin rannalla. Vesi on todella suolaista, minkä vuoksi kukaan ei halua uida siellä.

Majakan juurelta lähtee pitkä laituri, jolle menimme istuskelemaan tuktuk-kuskin ja hotellipoitsun kanssa. Laiturin päässä oli kolme muslimityttöä mustissa kaavuissaan. He katselivat minua ujosti ja kutsuivat sitten luokseen. Menin heidän luokseen juttelemaan. He kertoivat vuorotellen nimensä ja sitten kerrottiin, mitä kukin opiskelee. Olivat kyllä herttaisia tyttöjä! Olinkohan ensimmäinen valkoinen, kenelle he puhuivat? He halusivat, että otan aurinkolasit pois, jotta näkevät silmieni värin. "Oh wau!", he sanoivat minun tylsän tavallisista siniharmaista silmistäni :D

Kun palasimme majatalolle päin pysähdyimme ensin, koska hotellipoitsu halusi ostaa meille keitetyt maissit evääksi. Sitten pysähdyimme vielä, koska hän halusi ostaa minulle pullon vettä. Majatalolla kysyin paljonko kuljettaja haluaa reissusta, mutta eivät huolineet minulta rahaa. Ihme jengiä! Kun menin huoneeseeni, hotellipoitsu sanoi, että odottaisin hetken niin hän tuo minulle kuumaa vettä. En ihan ymmärtänyt miksi, mutta se selvisi pian. Hän halusi pesta jalkani :D Siellä sitten kylppärissä tyyppi pesi jalkani suolamudasta puhtaaksi ja minä hekottelin itsekseni, koska tämä oli vaan niin odottamatonta kaikki.


Illalla menin istumaan ravintolan puolelle kirjani kanssa, koska tuumasin että jos olen huoneessani, hotellipoitsu  pyörii häiritsemässä koko ajan. Tilasin voileivän ja se oli ehkä hirvein leipä mitä on Sri Lankassa tarjoiltu. Ällöttävä märkä mössö. Osasin kyllä odottaa, ettei paikan ruuassa ole juhlimista. Täytin vatsaani sitten oluella. Olipahan helpompi nukkuakin, kun hiprakan ansiosta sammuu unohtaen hämähäkit ja muut kammotukset.

Heräsin aikaisin aamulla vaaleanpunaisen hyttysverkkoni alta. Hämähäkit eivät syöneet ja hotellipoitsukin antoi olla rauhassa (yhtä oveenkoputusta lukuunottamatta. En avannut!). Kun kävin maksamassa laskuni, hotellipoitsu tarjoili viimeisen yllätyksensä. Levellä hymyllä hän ehdotti, että hän lähtisi kanssani Anuradhapuraan! Voihan pojat! Yritin mahdollisimman kiltisti sanoa, että se ei nyt onnistu. Miksiköhän hän edes halusi lähteä kanssani? Valkoisen vaimon toivossa? Yksin lähdin matkaan kuitenkin, hiekka pöllyten kohti Anuradhapuraa!

Ajomatka Anuradhapuraan oli mukava. Tie oli todella hyvä ja sää kaunis. Tien laidassa oli paljon kylttejä joissa varoiteltiin norsuista ja muista villieläimistä. Yhtään ei onneksi sattunut kohdalle.

Anuradhapura on Sri Lankan vanhimpia kaupunkeja ja se on myös paikka, mistä buddhalaisuus on tähän maahan levinnyt. Kaupungissa on kaksi puolta; uusi kaupunkin ja muinainen kaupunki. Ensimmäisestä löytyy palvelut ja majapaikat ja toisesta kaikki nähtävyydet. Yleisin tapa tutustua muinaisen kaupungin kohteisiin on vuokrata tuktuk tai pyörä. Minä olin sen verran kärsimätön, että hurautin sinne autollani. Kiertelin pikkuisilla teillä paikasta toiseen ja välillä pysähdyin pläräämään opaskirjasta, että missäs sitä nyt ollaan ja ottamaan valokuvia. Fiksumpana tyttönä olisin ensin estinyt majapaikan ja tullut paikalla oppaan kanssa, mutta menipä se näinkin. Omatoimisesti.

Mirisawetiya Dagoba

Ruvanwelisiya Dagoba

Muinaisessa kaupungissa vilisti paljon apinoita ja lehmiä ja näin yhden ison varaaninkin. Kuvia otin hyvin vähän mistään. Sunnuntaina en oikein ollut seikkailutuulella. Vaikka olin aluksi kovin innoissani reissustani, jo nyt alkoi yksinäisyys painaa. Olin myös väsynyt, joten ajoin uuden kaupungin puolelle etsimään majoitusta.

Löysin majatalon nimeltä Ceylan Lodge. Saman tien varressa oli useita muitakin, mutta kysyin huonetta ensin tästä, koska heillä oli tyylikkäin kyltti :D Hieno peruste! Paikka oli kivan oloinen muutenkin, joten en edes lähtenyt katsomaan muita paikkoja. Olin sen verran ajamisen väsyttämä, etten edes tajunnut tinkiä huoneen hinnasta. Ilman aamiaista, pelkkä huone maksoi jotain 2000rp ja 2300rp:n väliltä. En muista enää. Enkä muuten tajunnut ottaa yhtään kuvaa paikasta, mutta nettisivuilta voi katsoa miltä siellä näyttää. Ensi alkuun otin tunnin päikkärit ja sitten söin lounasta; voileivän ja ranskalaisia. Ja oli muuten hyvää! Ei mitenkään verrattavissa Puttalamin mössöön.

Päivää oli vielä reilusti jäljellä, joten lähdin katsomaan Nuwara Wewaa, elikkäs järveä. Suuri ja vanha tekojärvi. Järven rannalla oli kalastajia ja naisia peseytymässä. Itse uskaltauduin kahlaamaan vain nilkkoja myöten. Jotenkin niin epäilyttävä se järvi oli :D Ja vesi oli todella kuumaa! Miten siellä voi edes kalat elellä?

Megakamerani bongasi järvellä ison haikaran.

Majatalolla juttelin paikan omistajan Manjun kanssa. Hän oli ostanut paikan noin vuosi sitten ja kunnostanut siitä majatalon. Rakennus on kuulemma todella vanha, vaikka luulin sitä uudeksi. Tyylillä toteutettu remontti siis. Takapihalla oli menossa laajennustyöt. Manju rakennuttaa tontille uuden ravintolan, lisää huoneita ja uima-altaan järvinäkymällä katolle. Paikasta tulee varmasti upea!

Manju kysyi haluaisinko lähteä ajelulle. Hän kuulemma halusi korvaukseksi vain polttoaineen hinnan, joten laitoinkin hänet minun auton rattiin! "Ilmainen" ajelu siis :) Hän ajoi minut jollekin kalliotemppelille. En tiedä paikan nimeä, eikä sitä ole edes merkitty opaskirjaani. Paikka oli hieno. Kiveen oli hakattu portaita ja kirjoituksia. Suuret kivenlohkareet muodostivat luolia ja tähystyspaikkoja. Tässä vaiheessa oli jo sen verran hämärää, ettei minun kamerasta ollut iloa... Kalliolla kiipeillessämme alkoi myös sataa ja salamoida, hienon näköistä! Tehtiin myös pieni ajelulenkki Tissa Wewa-järvelle ja muinaisen kaupungin temppeleiden ja dagobajojen ohi. Ne oli valaistu upean näköisesti.

Manju. 

Hänen perheeseensä kuuluu vaimo ja kolme poikaa. Sri Lankalaisten ikää on vaikea arvioida, mutta koska Manjun vanhin poika on 14, täytyy miehen olla reilusti yli 30? Manju kysyi minulta olenko naimisissa ja kerrankin hoksasin olla ovela. Sanoin, että olen kihloissa :D Hän kysyi milloin häät ovat ja totesit, että ehkä vuoden päästä, kun nyt ei ehdi... Että tiedoksi vaan sinne kotiin poikaystävälle: häät ensi vuoden kesänä! Tai niin aion väittää ainakin täällä kaikille, jotta vältyn ahdistelulta ;)

Manju kysyi haluaisinko istahtaaa illalla juomaan arrackia hänen kanssaan. Mikäpä siinä! Söin ensin illallista. Kalaa kasvisten kera. Tajusin vasta tilattuani, ettei ollut fiksuin veto tilata merikalaa, kun on näin sisämaassa. Mitenhän tuoretta mahtoi olla? Söin kuitenkin hyvällä ruokahalulla ja olojakaan ei tullut. Huh! Illallisen jälkeen istuin ulos Manjun kattamaan pöytään. Huomasin, että pöytä oli katettu viidelle. Hän oli kutsunut kaverinsakin istumaan iltaa. Ja yksi näistä kavereista sattui olemaan Anuradhapuran pormestari :D Kaikenlaiseen seuraan näillä reissuilla eksyykin! Pettymykseksi pöytään ei tullutkaan arrackia vaan pullo Jim Beam-viskiä. Viski vaan ei ole mun juttu... Näiden tapa juoda viskiä oli lantrata se soodalla kera jääpalojen. Ei tehnyt siitä yhtään herkullisempaa. Ja sen pormestarin seura teki koko tilanteesta jotenkin kiusallisen. Hänen englanninkielitaito oli vähän heikomman puoleinen ja hänen olemuksensa oli vähän sekava. En tiedä oliko se päissään, väsynyt vai ihan normaalistikin aina silmät sikkurallaan. Koko muu pöytäseurue selvästi kunnioitti häntä ja oli jotenkin nöyränä. Tai sitten tilanteen omituisuus johtui vaan siitä, että pöydässä istui yksi valkoinen nainen, kun herrat ovat tottuneet juopottelemaan keskenään. Se on lienee todennäköisempää :D Onnistuin kaksi mietoa lasillista juomaan sitä viskisoodalitkua, kunnes kehtasin ilmoittaa, että menempä tästä nukkumaan. Kiitos hei!

Ceylan Lodgessa nukutti todella hyvin. Huoneessa ei ollut hyttysverkkoa, mutta siellä oli ilmeisesti myrkytetty niin hyvin, ettei sitä edes kaivannut. Manju pyysi sähköpostiosoitteeni ja häneltä onkin tullut jo kaksi sähköpostia. Ensin hän lähetti minulle vanhoja kuvia Anuradhapurasta, otettu ehkä joskus 60-luvulla. Sitten hän lähetti kiitos viestin hyvistä arvosteluista, jotka jätin TripAdvisoriin.

Aamulla oli hyvä startata tien päälle, koska mukava herra majatalon henkilökunnasta oli pessyt autoni. Mukavuutta ei kyllä kestänyt pitkään, kun alkoi jomottava päänsärky. Varmasti johtui siitä perkeleen viskistä. Kaiken huipuksi tie Anuradhapurasta pois oli kauhea. Ensin asvalttitietä, joka on niin reikäinen, että ihan pahaa tekee Snowballin puolesta. Sitten alkoi pitkä tieosuus, jonka asvaltti oli kyllä ihan hyväkuntoista, mutta joka 500 metrin välein oli tie kaivettu puoliksi auki ja vain yksi kaista käytössä. Ja tietyöosuuksia oli muutenkin paljon. Alkuperäinen tarkoitukseni oli mennä Sigiriyaan, koska se on kuulemma Sri Lankan ykköskohde ja jos ei siellä ole käynyt ei ole nähnyt mitään ja plaa plaa plaa. Piti mennä, mutta siinä kohtaa ajamista päätin vain jatkaa suoraan kohti Colomboa. Halusin vain kotiin, omaan sänkyyn potemaan päänsärkyä ja yksinäisyyttäni. Nyt jälkeenpäin harmittaa kovasti, että miksi en ajanut ennemmin sinne Sirigiyaan. Olisin voinut levätä yön yli jossain ja sitten tutustua paikkaan.

Horisontissa kukkula näyttää ihan tulivuorelta pilven takia.

Pysähdyin sillalle ottamaan kuvan Maha Oya-joesta (jos oikein muistan). Meinasin tulla kuuroksi siellä. Sillan yli ajoi jatkuvasti rekkoja ja busseja ja jokainen kuski tööttäsi minulle. He roikkuivat ikkunoistaan ulkona ja huutelivat "Helloo girl!, Helloo madam! How are you?" Tööt! Tööt! Ei kiva!

Tämmöinen ihan hyvän kokoinen, tosin pikainen kierros tuli sitten heitettyä. Paluumatka oli vielä ylimääräisen pitkä, kun aluksi meinasin sinne Sigiriyaan mennä (Dambullan) lähellä, mutta muutinkin sitten mieleni. Ajellessa huomasin, että nautin ehkä enemmän matkanteosta, kuin perille saapumisesta. Matkaamisessa on sellaista mukavaa jännitystä ja jatkuvasti vaihtuvat maisemat on parasta ikinä! 

Paluumatka kesti noin 6 tuntia. Ajattelin, että siinäpä pitkä ajomatka. Vaan eipä ollut vielä mitään seuraavan reissun seikkailuihin verrattuna!! Niistä lisää seuraavassa postauksessa.

Adjöö!