Toiselle reissulle lähdin kaverini O:n kanssa. Olin hirmuisen iloinen, että hän pääsi reissuun mukaan, koska edellisellä matkalla itsekseen olo alkoi tympiä niin kovasti. Lähdimme ajamaan aikaisin torstaina kohti itärannikkoa. Ensin moottoritietä pitkin etelää kohti. Horanan kohdalla exit tielle A8 ja siitä sitten itään. Ajaminen oli täysin minun harteilla vaikka reissukaveri olikin. O:lla ei ole kansainvälistä ajokorttia ja minä ajoin mielelläni muutenkin, koska auto on minun vastuullani. O:lle jäi sitten kartturin tehtävät. Hän ei valitettavasti ole mikään paras kartturi, koska ei näe kovin terävästi varsinkaan kauas. Oli aika legendaarinen tilanne, kun O katsoo kylttiä "Ahaa, olemme tiellä A3!" ja minä joudun korjaamaan "Sori, mutta siinä lukee A8...".
Minulla oli aamusta alkaen kamalat vatsanväänteet. En tiedä johtuiko eilisen tsunamijännityksestä vai kiinalaisesta ruuasta jota söin. Ratnapurassa oli pakko pysähtyä etsimään vessaa. Siitä tulikin ikimuistoinen stoppi, eikä mitenkään hyvällä tavalla. Kysyin ensin vessaa yhdestä ruokapaikasta, mutta sieltä näyttivät vain bussiaseman suuntaan, että siellä olisi pelkästään vessa. Bussiasemalle siis, vaikka ei hyvät aavistukset vessasta olleetkaan. Noh, sehän oli sitten se "intialainen vessa". Reikä lattiassa. Koko aikana täällä olen onnistunut välttymään kyykkyvessalta ja nyt minulla ei ollut muita vaihtoehtoja. Ovessa ei ollut lukkoa, mikä teki koko toimituksesta vielä haastavampaa. Eikä mitään käsisuihkuja tai papereita! Kädellä vaan vettä huljuttelemaan :D Maassa maan tavalla ja silleen. Ei se lopulta ihan niin kamalaa ollut, kun ensijärkytyksestä pääsi yli.
Ratnapura ja ihastuttavan vessakokemuksen tarjonnut bussiasema.
Kukkulan päällä vartioi Buddha
Mitäs äiti tykkäisit tuommoisella bussilla körötellä?
Kauaksi ei tarvitse ajella, kun maisemat muuttuvat upeaksi vuoristoksi. Tiet olivat tietysti ihanaa serpenttiiniä ja rattia sai veivata ihan urakalla, kun kaarreltiin vuorenkylkiä ylös ja alas.
Tiesin matkanvarrella olevan vesiputouksia ja auto piti aina heittää tiensivuun, jos näki pienemmänkin puron solisevan jossain. Pysähdyttiin kuvaamaan myös maisemia ja apinoita. Minun pitää pyytää O:lta kuvia. Hänen kameran kuvat tekevät enemmän oikeutta maisemille, kun nämä minun sumeat otokset.
Pilvee, pilvee!
Diyaluma Falls
Ajaminen oli sujunut sen verran rattoisasti, eikä kellokaan näyttänyt vielä paljoa, että suostuttelin O:n matkaamaan itärannikolle asti Arugam Bayhin. Tai ei se mitään suostuttelua vaatinut, sokea kartturihan menee sinne, minne minä ajan! Arugam Bay on Sri Lankan THE ranta. Surffarit rakastavat sitä ja muutkin turistit ovat ihastuneet paikkaa. Oli siis pakottava tarve päästä katsomaan mikä tämä hehkutettu paikka on. Kokonaisuudessaan noin 8 tuntia kestäneen matkanteon jälkeen saavuimme Arugam Bayhin ja ryhdyimme heti etsimään majoitusta. Kysyimme ensin viehättävän oloisesta Galaxy Loungesta huoneita, mutta heillä oli ihan täyttä. Meidät neuvottiin läheiseen Beach Hut:iin ja sieltäpä huoneet järjestyikin. Tai ei ne mitään huoneet olleet vaan semmoiset pikkuiset mökit, bungalowit. Ja vain 1500rp/yö!!
Meikän vessa oli...jännä. Seinät oli punottua palmunlehteä ja peltiä. Vain suihkun ja pöntön kohdalla oli muurattu ja laatoitettu lattia. Muutoin oli vain maa-alusta.
Mökissä oli kivat luukkuikkunat ja fiilis oli vähän kuin leikkimökkiin olisi muuttanut. Sänky oli kova ja epämiellyttävä. En kuitenkaan huomannut, että olisin joutunut bedbugsien evääksi ja muutkin elikot pysyivät poissa, koska hyttysverkko oli ihan kohtuullisen hyvä. Aamuyöstä kerran heräsin kolinaan ja bongasin kattoparrun päällä vilistävän rotan.
Koti
Torstaina sää oli pilvinen. Rannalla oli hyvin vähän porukkaa. Johtunee siitä, että paras kausi itärannikolla on vasta nyt alkamassa.
Myrsky meni onneksi ohi.
Arugamin aallot olivat hurjat. Aallot iskeytyvät ihan rantaan asti ja ovat isoja. Voi vain kuvitella miten isoja ne sitten surffikauden ollessa parhaimmillaan ovat... Uimisesta ei tullut mitään, vaan piti vaan hyppiä niitä aaltoja vasten. Se oli hauskaa, mutta välillä saattoi paljas perse siellä täällä vilahtaa, kun aallon voima meinasi riistää tsimmarit päältä.
Beach Hutissa oli kolme koiranpentua, jotka pelottomina kävivät leikkimässä vieraiden kanssa. Yksi pennuista kömpi päivisin nukkumaan minun vessaan seinän raosta.
Beach Hutin ravintolan tiloja. Viihtyisä hippimesta!
Oli hassua sattuma, että törmäsin Beach Hutissa tuttuihin kasvoihin. Vieläpä kolme kertaa! Ensimmäisenä näin siellä naisen, joka oli asunut seinänaapurinani Mirissassa miehensä kanssa, kun olin ensimmäisellä lomallani. Pariskunta oli vuokrannut tuktukin ja ajelut ympäri Sri Lankaa ja päätynyt Arugam Bayhin. Illalla näin tyttöporukan joka oli ollut illastamassa Anuradhapurassa Ceylan Lodgessa, minun majapaikassani. Me ei varsinaisesti Anuradhapurassa oltu mitenkään tekemisissä, mutta he kuitenkin muistivat minut. Illalla pöytään istui myös israelilainen pariskunta joka näytti kovasti tutulle. Muistin kaivelun jälkeen hoksasin, että olen nähnyt pariskunnan Hikkaduwassa. Vahdin heidän tavaroitaan rannalla, kun he menivät snorklaamaan ja he vahtivat minun tavaroita, kun minä menin veteen. Beach Hutissa oli myös siis juttuseuraa illalla oluen äärellä, kun ihmiset vaihtoivat reissukokemuksiaan puolin ja toisin.
Muut reissaajat kertoivat meille keskiviikon kokemuksistaan tsunamivaroituksen tultua. Koko ranta oli evakuoitu ja he joutuivat siirtymään pari kilometriä etäämmälle koululle odottamaan tilanteen kehittymistä. Istuivat ja odottivat useita tunteja. Suurin osa palasi rannalla uhkan poistuttua, mutta joillekin kokemus oli kuulemma ollut niin traumaattinen, että he jatkoivat matkaansa vuoriston kohteisiin.
O ei ollut ihan elementissään Arugam Bayssa. Vaikka oli ihan hirmuisen kiva saada reissuseuraa, harmitti huomata miten huonosti hän sopeutui Beach Hutin leppoisaan ilmapiiriin. Hän näpräsi BlackBerryään jatkuvasti ja vaikutti nyrpeältä. Yritin tsempata häntä rentoutumaan, mutta hän totesi ettei halua tutustua uusiin ihmisiin eikä puhua kenellekään. Murjottaa nyt tuommoisessa rantaparatiisissa :( O kyseli henkilökunnalta onko missään yökerhoja tai bileitä, mutta Arugam Bayssa semmoisia on vaikea löytää. Paikka on tarkoitettu rentoon hengailuun! Kyllä otti päähän. Minä kun niin viihdyin siellä ja mielelläni höpöttelin reissaajien kanssa...(Ainiin, mutta piristyi se O siinä vaiheessa vähäsen, kun se bongasi ravintolassa kivan tytön hänen kanssa samaa kansallisuutta ;P)
Puppy love!
Panaman hindutemppeli
Muilta reissaajilta tuli suosituksia lähteä päiväretkelle Panamaan ja Okandaan ja niinpä päätimme perjantaina O:n kanssa tehdä. Tilasimme tuktukin ja kuski lupasi kierrättää meitä eri paikoissa 3000rp hintaan. Reissusta kuoriutui oikea tuktuk-safari. Hiekkatiet olivat erittäin kuoppaisia ja pompimme kolmipyörän kyydissä holtittomasti :D Ensimmäinen etappi oli iso laguuni jonne menimme etsimään krokotiileja.
Lopulta onnistuimme näkemään yhden isomman krokotiilin uivan laguunissa ja yhden pienen krokon paistattelemassa päivää rantakivetyksellä. Huh, ei jääneet pallit ainoaksi saldoksi!
Oppaan mukaan sisällissodan jättämiä raunioita?
Bongaa pikkuinen kroko!
Laguunilta jatkettiin pompputien ajamista kohti Kumanan luonnonpuistoa (joka on yhteydessä tunnetumpaan Yalan puistoon) ja Okandaa.
Bongaa kotka!
Luonnonpuistossa näkyi monenlaista elämää. Riikinkukkoja, apinoita, liskoja, norsuja...
Urosronsu ruokailemassa.
Opas ei olisi halunnut pysähtyä ottamaan kuvia norsusta, koska urokset saattavat olla agressiivisia ja huonolla tiellä ei niin vain karkuun pääsekään, ainakaan tuktukilla. Pysähdyttiin sitten ihan pikaisesti vain. O tietysti perus äijä, että eihän se mitään hyökkää. "Norsut on leppoisia eläimiä!"
Okandan ranta oli täysin autio, kaunis paikka. Uimaan en uskaltautunut. Okandassa oli myös vanha hindutemppeli, mutta ei mitenkään erikoinen.
Matkalla kohdattiin myös toinen urosnorsu ruokailemassa.
O ja tuktuk-oppaamme
Mun ihana uiskentelumesta <3
Panamasta palattiin Arugam Bayhin. Matkalla tien sivussa juoksenteli paljon riikinkukkoja. Tästäkin tietysti revittiin O:n kanssa huumoria. "Oh, peacocks!" "Yes, we have seen so many cocks today..."
Apinoita! Ja taitaapa kuvan taustalla olla yksi riikinkukkokin.
Tuonne minun vessanpöntön mutkaan se koiranpentu mielellään päivällä kiipesi viilentämään oloaan :D
Beach Hut on hyvä paikka, jos on valmis unohtamaan hotellitason ja elelemään vähän askeettisemmin. Vinkkinä matkaajille; pyyhe ei kuulunut huoneen hintaan, lakanat on vähän mitä on kuten sänkykin ja vessapaperia ei ollut vaan pelkkä käsisuihku. Palvelu oli kuitenkin hyvää ja nopeaa. Ruoka oli ihan maittavaa ja O jopa sanoi, että olisi valmis palaamaan paikkaan pelkästään heidän herkullisen kanaleivän vuoksi. Ilmapiiri on todella hyvä. Kaikki tervehtivät toisiaan ja kyselee kuulumisia vaikka tapaisi vasta ensi kertaa.
Torstai-iltana tuli Beach Hutissa kumottua useita oluita, mutta perjantaina piti vähän toppuutella, koska aamulla olisi taas ajettava. Sääli sinänsä, koska muut ihmiset olivat kovin juhlatuulella ja luvassa olisi ollut pienet rantakekkeritkin uudenvuoden kunniaksi. Ei voinut mitään. Kiltisti nukkumaan vaan hyvissä ajoin.
Perheonnea?
Lauantaiaamuna pakkailin laukkua haikein mielin. Pohdin jo vaihtoehtoa jäämisestä Arugam Bayhin. Ehkä voisin elää pummina siellä lopun elämäni tai pääsisin piiaksi johonkin majataloon? Vatsa oli taas kipeänä ja sekaisin ja tulin tulokseen, että vaivan täytyi olla stressiperäistä. Ajatukset olivat jo Colombon arjessa johon en halunnut palata ja pitkässä ajomatkassa joka tulisi koettelemaan hermojani. Kivuista huolimatta oli lähdettävä ajamaan ja kyllä se olokin onneksi alkoi pian helpottamaan. Valitsimme paluumatkaksi toisen reitin, koska kartasta katsottuna se ei näyttänyt kovin paljoa pidemmältä kuin reitti tulomatkalla. Ja ajatushan oli nähdä eri maisemat kuin torstaina. Noh... jo hyvin pian alkumatkasta huomasimme, että liikennettä on paljon enemmän kuin torstaina ajellessa mikä hidastaa menoa jo huomattavasti. Lisäksi tiet olivat vielä enemmän mutkittelevia ja siksi hitaita mennä. Ja kirsikkana kakun päällä oli tieosuus (ehkä n. 15km?) joka oli päällystämätöntä ja ekstrakuoppaista menoa.
Paluumatkan ainoita kohokohtia taisi olla apinat ja Rawana Falls. Kun otin valokuvia apinoista O hätääntyi, että älä nyt vaan mene liian lähelle, kun ne saattaa olla agressiivisia. Tiedostin kyllä, tämän enkä mennyt lähelle. Huvitti vaan, että tyyppi pelkää apinoita, mutta ei suostunut uskomaan varoituksia norsujen aggressiivisuudesta :D Miehet...
Kävin uittelemassa varpaita putouksen raikkaassa vedessä. Uimaankin olisi voinut mennä. Aikataulu oli vaan turhan tiukka pulikointiin ja eipä kyllä olisi huvittanutkaan mennä tuonne paikallisten sekaan paljastelemaan.
Meidän paluureitti meni Nuwara Eliyan kautta, mikä on nätti vuoristokaupunki järven/lammen ympärillä. Muiden iloksi ja meidän epäonneksi kaupungissa oli menossa iso uudenvuodenjuhla ja osa teistä oli suljettu. Seikkailimme tässä pikkuisessa ja ruuhkaisessa kaupungissa puoli tuntia, ennen kuin löysimme tielle joka veisi Colomboon. Jos ei huomioida sitä stressikäyrän nousua mikä ratin takana välillä tapahtui, ajelu täällä oli aika ikimuistoinen kokemus. Varsinkin Nuwara Eliyan nuoret miehet ottivat uudenvuoden riehakkaana vastaan... he ajelivat pakettiautoilla ympäriinsä popittaen musiikkia sivuovi auki ja iloisesti vilkuttelivat ihmisille. Välillä he parkkeerasivat poppiautonsa tiensivuun ja alkoivat vimmatusti tanssia yhdessä :D Ja korostan, että porukat koostuivat vain miehistä. Boys just wanna have fun!
Vuoristotietä alaspäin kiemurrellessa sattui ikävä läheltäpiti-tilanne. Minun takanani ajoi moottoripyörä joka mutkassa lähti minua ohittamaan. Vastaanpa tuli auto ja moottoripyörä teki niin äkkinäisen väistöliikkeen, että lähti pito renkaista. Nurinhan se meni, aika kovasta vauhdista vieläpä! Minä olin skarppina ja jarrutin samantien. O juoksi katsomaan, että kuljettaja on kunnossa. Pahasti olisi voinut käydä, mutta mies ja pyörä selvisivät naarmuilla.
Alkureitti kartasta näkyy väärin. Menimme Colombosta Panaduran kohdille moottoritietä ja sieltä kohti Ratnapuraa.
Paluumatkahan kesti sitten 11 tuntia. 11! Tästä urakasta saatoin vaan taputtaa itseäni selkään, että jaksoin istua ratissa (ketään tappamatta, autoa vahingoittamatta, ilman pitkiä taukoja) niin pitkään. Kolmen Snickers-patukan ja yhden banaanin voimalla! Ja tietysti piti kiittää O:ta, että se jopa jaksoi pysyä hereillä koko tuon ajan eikä valittanut kertaakaan.
Kenellekkään reissaajalle en viitsi suositella itärannikon tavoittelua kertarykäisyllä, ellei sitten lähde kuljettajan kanssa. Arugam Bayhin pääsee myös sesongin aikaan lentämällä! Se lienee mukavin tapa vaihtaa puolta Sri Lankassa. Itselle kokemus oli kaikesta huolimatta tekemisen arvoinen. Sain kiitosta kuljettajan taidoistani ja sain nähdä matkalla kerrassaan upeita maisemia.
voi vitsi miten ihania kuveja!
VastaaPoista